Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Kinnula tarvitsee johtajakseen selviytyjän

Satavuotiaan Kinnulan kunnanvaltuuston juhlakokous ei sujunut ihan odotusten mukaisesti. Kokous ei antanut entistä kirkkoherraa Heikki Järvistä lainaten ulospäin sellaista kuvaa, että kinnulalaiset olisivat kuin yhtä suurta perheväkeä.

Koulun juhlasalissa pidetystä kokouksesta tuli oppitunti kunnan nuorille toivoille. Oppilaat saivat joustavan ja hyvin rasvatun päätöksentekojärjestelmän sijasta seurata Kinnulassa niin tutuksi tullutta pilkunviilausta ja kinastelua muotoseikoista.

Kahden valtuutetun ryhmä on onnistunut tekemään kokoustyöskentelystä yleisölle tuskastuttavaa seurattavaa, mutta kokonaan he eivät ole kyenneet päätöksentekoa halvaannuttamaan.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti suunnittelumäärärahan varaamisesta päiväkodin rakentamista varten. Kolmessa paikassa toimivan päivähoidon kokoaminen samoihin tiloihin on lasten etu ja helpotus vanhemmille ja työntekijöille. Päätöksen peruste lisää uskoa tulevaan: Kinnulassa syntyvien lasten määrä on asukaslukuun nähden korkea.

Mutta takaisin arkeen. Valtuuston juhlakokous oli pettymys heille, jotka ovat toivoneet kunnan tulehtuneen ilmapiirin arpeutuneen ja alkaneen parantua kunnanjohtajan erottamisen jälkeen. Mitään merkkiä siitä ei ainakaan vielä näy. Rintamalinja on harvinaisen selvä: Rauno Kinnunen ja Kari-Pekka Urpilainen vastaan muut valtuutetut.

Kinnula etsii parhaillaan uutta kunnanjohtajaa. Ensimmäinen kierros toi viisi hakemusta. Oikeastaan vain yhdellä heistä on kokemusta työskentelystä kuntaorganisaatiossa johtavassa asemassa.

Kunnanhallitus päätti jatkaa hakuaikaa toukokuun viimeiselle viikolle. Mahdollisten ja mahdottomienkin kunnanjohtajaehdokkaiden puhelimet ovat soineet ja heidän on toivottu lähtevän kisaan mukaan.

Saa nähdä, löytääkö Kinnula tehtävään henkilön, joka kykenee selviytymään arjen kehittämistyöstä ja vaativista taustajoukoista.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>