Lukijalta Lukijalta

Vihreät elinkeinot tarvitsevat kannustimia kasvulle

Vihreät elinkeinot, maatalous, metsätalous ja bioenergiatuotanto ovat kestävän kasvun aloja. Hallituksen harjoittama politiikka on heikentänyt vihreiden elinkeinojen rahoituspohjaa, kiristänyt elinkeinojen verotusta ja saanut orastavan kasvun hiipumaan.

Suomessa maatalouden kannattavuus on romahtanut EU-alueen heikoimpaan ryhmään.

Maatalouden kustannuksia nostavia veropäätöksiä tulee tarkistaa. Energiaverotuksen kiristyminen on hyvitettävä maataloudelle jatkamalla energiaveron palautusjärjestelmää täysimääräisenä.

Maatalouden tuotantorakennuksen korkea kiinteistöverotus on myös merkittävä kustannustekijä ja kilpailuhaitta. Sitä on kevennettävä.

Bioenergian kilpailukyvyn parantaminen vaatii, että turpeen ja puuenergian verotus pidetään kilpailukykyisenä. Pienvoimaloille, kuten maatilojen biolaitoksille on saatava kilpailukykyinen syöttötariffi voimaan.

Henkilöyhtiöiden, yksityisten elinkeinonharjoittajien, maatilojen ja metsätilojen verotusta on kiristetty merkittävästi, viimeksi pääomatuloveroa kiristettiin kevään kehysriihessä.

Kiristynyt verotus heikentää yritysten mahdollisuutta investoida toiminnan kehittämiseen ja heikentää kasvun mahdollisuuksia.

Maatalouden ja pienyritysten verotuksessa on yritystulon jakaminen nettovarallisuuden perusteella pääomatuloihin ja ansiotuloihin johtaa usein ankarampaan verotuskohteluun, kuin mitä vastaavan tulon verotus olisi ansiotuloverotuksessa.

Monessa yrityksessä verotus kiristyy samalla, kun veronmaksukyky pienenee tulosten romahtaessa.
Pienyritysten ja maatalouden jaettavan yritystulon laskemisessa nettovarallisuuden perusteella pääomatuloihin ja ansiotuloihin on saatava nykyistä väljempi valinnan mahdollisuus pääomatulo-osuuden laskentaan. Pääomatulo-osuus on voitava valita 0-20 % välillä nettovarallisuuden määrästä.

Kasvua saadaan aikaiseksi, kun yrityksiin saadaan jatkajia.
Yritysten omistajanvaihdoksiin kohdistuvan verotuksen kiristyminen hankaloittaa yritysten omistajanvaihdoksia ja heikentää rahoitusasemaa.

Erityisen kova perintö- ja lahjaverotus on metsätilojen osalta. Metsätilat ovat edelleen perintö- ja lahjaverotuksen huojennuksen ulkopuolella.
Moni suunniteltu metsätilan omistajanvaihdos jää tapahtumatta. Metsätilayrittäminen pitää saada perintö- ja lahjaverotuksessa tasavertaisen kohtelun piiriin muun yritystoiminnan kanssa. Yritysmäisesti hoidettu metsätalous tuo työtä ja metsäteollisuuden kaipaamaa puuta markkinoille.

Itä- Suomen MTK- liittojen verovaliokunta toimii Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueella.

Juha Paajanen
verovaliokunnan
puheenjohtaja

Jari Kauhanen
verovaliokunnan
sihteeri

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>