Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Valtionosuusuudistus vie kuntia entistä ahtaammalle

Vuodenvaihteessa voimaan tulevan valtionosuusuudistuksen linjaukset merkitsevät maaseutukuntien talousvastaaville jatkossakin vähintään hikeä ja kyyneleitä, jotta keinot selviytymiseen löytyvät talouden liikkumavaran kaventuessa.

Vaikka kiristäviä vaikutuksia lievennetään siirtymävaiheella, suuntaus näyttää selvältä.

Keskuskaupungit hyötyvät uudistuksesta. Sen sijaan väestökadosta, vinoutuneesta ikärakenteesta ja korkeasta sairastavuudesta kärsivät reuna-alueiden kunnat menettävät.

Pohjoisessa Keski-Suomessa ajatellaan yleisesti, etteivät uudistuksen laskentakriteerit tasaa oikeudenmukaisesti kuntien kustannuksia tai vähennä kuntien välisiä eroja, vaan muutos huonontaa Pihtiputaan, Kinnulan ja Viitasaaren kaltaisten kuntien asemaa.

Kunnat arvioivat uudistustuksen tuovan kaupungeille lisää rahaa noin 200 miljoonaa euroa ja tekevän maksajia kehys- ja maaseutukunnista.

Pihtipudas varoittaa järjestelmän pienentävän nimenomaan niiden kuntien valtionosuuksia, joiden verotulot jäävät muutenkin tasausrajaa matalammiksi. Uudistus saa pyyhkeitä siitä, että vanhusväestön aiheuttamia kustannuksia kunnille ei oteta tarpeeksi huomioon. Liian vähälle huomiolle ovat jäämässä myös hajanaisen yhdyskuntarakenteen ja harvan asutuksen vaikutukset kunnan menoihin. Pihtipudas sopii hyvin esimerkki kunnasta, jossa asutus hajaantuu pitkien etäisyyksien päässä toisistaan sijaitseviin kyliin ja niiden väliin.

Kunnissa valmistaudutaan talousarvioiden tekemiseen.
Wiitaunionissa hallintokunnille esitetään tiukkoja raameja, joissa pysyminen tuntuu vaikealta.

Talousjohdon viesti lienee se, että jokaisen hallintokunnan pitää alkaa miettiä, mistä päästä palveluja ohennetaan tai puretaan kokonaan tilanteessa, jossa rahat eivät enää riitä. Valtion ja kuntien velkaantumiseen on pakko puuttua. Hallitutkin leikkaukset sattuvat, mutta ovat vaarattomampia kuin paniikkioperaatiot. Hillitön verojen nosto ei ole ongelmaan oikea ratkaisu.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>