Päästä vedettyä Juha Kivinen

Eläköön sauna ja suklaa!

Mitä yhteistä on saunalla ja suklaalla, paitsi se, että voihan suklaata syödä saunassakin. Tosin pitää olla nopea, ettei tule sotkua.

Sauna ja suklaa ovat suomalaisten mielestä hemmotteluhetkien kärjessä Suomalaisen Työn Liiton kampanjakyselyssä. Miehet äänestivät saunan ykköseksi ja suklaa oli naisten suosikki.

Kyselyyn osallistui yli 1 600 suomalaista. Tulokset tuskin yllättävät ketään, joskin miesten puolella järjestys on hieman odottamaton.

Naisten listan kolmen kärki kuulostaa kovin tutulta: kaikki ovat suuhunpantavia. Suklaata äänesti 42 prosenttia naisista. Sen jälkeen tulevat jäätelö (20 %) ja ravintolaillallinen (19 %). Eli mainosta lainaten: hyvä ruoka, parempi mieli.

Sen sijaan en olisi osannut odottaa, että miesten hemmottelussa sauna voittaisi peräti 57 prosentin osuudella. Itse asiassa sauna äänestettiin kärkeen myös silloin, kun kyseltiin, mikä on hienointa Suomessa.

Sauna voitti Koneen hissit, astiankuivauskaapin, Nokian matkapuhelimet, jäänmurtajat, Kalevala-korut ja Alvar Aallon huonekalut.

En ole itse mikään himosaunoja, tai en ainakaan ole jaksanut vakuuttaa miehisyyttäni riehumalla vihdan kanssa sata-asteisissa löylyissä. Toki saunan lämmössä on kiva rentoutua, mutta ihan ykköseksi en sitä sijoittaisi.

Olisi luullut, että olut olisi voittanut miesten hemmotteluhetkien kisan, mutta se jätettiin hopeasijalle 35 prosentilla. Ihan joka ukko ei siis ole kaljan perään. Toisaalta tuossa kärkikaksikossa yhdistyy perisuomalainen klassikko: saunakalja.

Mallasjuoma ei ole minullekaan niin suurta herkkua, että rupeaisin sitä jalustalle nostamaan. Yksi olut maistuu vielä hyvälle, mutta sen jälkeen alkaa tökkiä. Olenkin enempi viinimiehiä.

Ja mikä olikaan miehillä kolmantena? Pihvi! Slurps. Sen olisin voinut nostaa vaikka oman listani kärkeen. Vaikka kuinka ilmeisen tylsältä kuulostaa, niin eihän mikään voita mehukasta pippuripihviä ja täyteläistä punaviiniä kyytipoikana.

Olisinko sitten vain puoliksi perinteinen suomalainen mies tuon kärkikolmikon perusteella? Taitaa silläkin pärjäillä.

Ja koska olemme siirtyneet vuoden pimeämmälle puoliskolle, otetaan tähän vielä suomalaisten vastaukset kysymykseen, miksi syksyllä sytytetään kynttilä.

1) Se rauhoittaa. 2) Työpaikan keinovalo unohtuu. 3) Toimii pikasiivouksena. 4) Uudistaa kodin sisustuksen. 5) Edistää romantiikkaa.

Tuosta viitoskohdasta tuli mieleen, että minnekähän se unohtui noista hemmotteluhetkistä?

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>