Alue- ja rakennepolitiikka sekä maatalous- ja maaseutupolitiikka vievät kumpikin noin kolmanneksen EU:n noin 1 000 miljardin euron menokehyksestä vuosina 2014-2020.
Alue- ja rakennepolitiikkaan käytetään tänä aikana yhteisiä varojamme noin 350 miljardia euroa.
Suomi maksaa EU:n aluemenoista seitsemässä vuodessa runsaat neljä miljardia euroa. Takaisin saamme oman aluekehityksemme tarpeisiin noin 1,3 miljardia euroa eli noin 180 miljoonaa euroa vuodessa.
Suomi on EU:n aluepolitiikan erittäin suuri nettomaksaja.
Edelliseen ohjelmakauteen verrattuna nettomaksuosuutemme kasvoi merkittävästi.
Osasyy sanottuun on Jyrki Kataisen (kok) hallituksen neuvottelutuloksessa. Ylivoimainen valtaosa EU:n aluerahoista menee unionin heikoimpien maiden tarpeisiin. Sen voisi ymmärtääkin.
Unionin suuret maat keksivät kuitenkin, että myös niiden hivenen vähemmän kehittyneille alueille osoitetaan seitsemässä vuodessa lähes 100 miljardia euroa.
Tästä erityisestä rahoituksesta pääsee osalliseksi alueita muun muassa Saksassa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa.
Suomessa ei.
Ehkä eniten Suomen menetyksiin vaikuttaa kuitenkin se, että harvan asutuksen painoarvo puolittui unionin aluerahojen jakokriteereistä.
Kataisen hallitus siis hyväksyi, että Euroopan harvimmin asutun maan, Suomen, saanto pieneni. Asiaan vaikutti myös uusien jäsenmaiden liittyminen unioniin.
Lopputulos on nyt se, että kuluvalla ohjelmakaudella esimerkiksi Viro saa EU:n aluetukea 359 euroa asukasta kohti, Puola lähes saman verran / asukas.
Suomi saa keskimäärin 35 euroa asukasta kohti.
Ostovoimakorjattuna ero on vielä valtavasti suurempi.
Käytännössä Puola saa EU:n pussista aluerahaa joka vuosi lähes 10 miljardia euroa.
Alkaneella seitsemänvuotisella ohjelmakaudella sitä rahaa käytetään yhä enemmän elinkeinotoiminnan kehittämiseen. Niinpä muun muassa Viroon tai Puolaan investoivan yrityksen investointi- ja kehittämishankkeisiin EU maksaa, osin meidän rahoillamme, kymmeniä prosentteja hankkeen kustannuksista.
Jos jossakin suorat yritystuet vääristävät kilpailua ja ohjaavat investointeja epäneutraalisti, niin näissä EU-ratkaisuissa.
Tilanne on korni siksikin, että samaan aikaan, kun Suomi hyväksyi entistä suuremman tuen osalle EU-maita, ja menettää omaa EU-tukea merkittävästi, samalla kokoomusjohtoiset hallitukset leikkaavat rajusti kaikkea alueellisen kehityksen kansallista rahoitusta.
Näivettymiskierteeseen itsensä ajanut Suomi näyttelee EU-yhteyksissä edelleen rikasta, vaikka maa luisuu tosiasiassa muita tähän saakka veroisinamme pidettyjä maita heikommalle kehitysuralle.
Suomella ei olisi varaa odotella toimettomana kevään vaaleja ja vasta kesällä koottavaa uutta hallitusta.
Suunnan muutos tarvittaisiin nopeasti.
Mauri Pekkarinen
Kansanedustaja
Suomen Keskusta