Miten yhteiskunnallinen ajattelu on kehittynyt itsenäisyytemme aikana? Tekisi mieli sanoa, ettei mitenkään.

Kokoomusnuorten puheenjohtajien mielipiteet muistuttavat hämmästyttävästi oman pitäjämme pojan, Suomen ensimmäiseksi fasistiksi tituleeratun, Martti Pihkalan 1918 julkaistussa kirjassa ”Minkälainen Suomi meidän on luotava” esittämiä ajatuksia.

Joku vuosi sitten eroamaan joutunut nuorisovaikuttaja katsoi, ettei ole tarpeen tukea huonomman aineksen lisääntymistä verovaroin ja nykyisen kokoomusnuorten puheenjohtajan Susanna Kosken ideologinen yksisilmäisyys on vertaansa vailla.

Eivätkä tietämättömiä fanaatikkoja ole vain kokoomusnuoret. Pia Kauma möläytti maahanmuuttajien lastenvaunuista ja Laura Rädyllä ei ole minkäänlaista käsitystä suomalaisten tulotasosta. Omasta tulotasostaan hän toki osaa huolehtia. Hänen mukaansa Suomessa ei ole 2100-2300 euron tuloilla eläviä montaa.

Tosiasiassa heitä on jopa Helsingin väestössä 43% puhumattakaan meistä maalaisista. Televisionkin ajankohtaisohjelmissa verrataan työttömiä rikkaruohoihin.

Pihkala omisti kirjassaan kokonaisen luvun (7. Puhdistusta ja jalostusta) rotuopille, jossa hän kirjoitti mm. näin
”Nämä eläintä alemmaksi vajonneet ihmislajit on kertakaikkiaan kaikkein ensiksi poistettava niiden ihmisten kirjoista, joilla on oikeus jatkaa sukua, ja tämä poistaminen on ehdottomasti suoritettava aivan säälimättömästi.” Pihkalan kirjan käsikirjoitus valmistui 14 huhtikuuta 1918. Sisällissodan veriset loppunäytökset olivat vielä edessäpäin.

Mahtoiko tällaisella ajattelulla olla vaikutusta siihen, että valkoisen Suomen vankileireillä nääntyi nälkään tai murhattiin noin 20 000 ihmistä, joukossa jopa sylivauvoja?
Olivatko he niitä, jotka kertakaikkiaan oli poistettava säälimättömästi? Kun poistaminen ei riittävästi onnistunut leireillä, pakkosterilointi tuli maahamme ja vuosina 1935-1970 todella pakkosteriloitiin tuhansia ihmisiä.

Toinen ajassa vahvasti esillä oleva ajatus on NATO-vouhotus. Perusteluna esitetään, että meillä on arvaamaton naapuri. Kokemuksena kerrotaan, että naapuri hyökkäsi täysin viattoman Suomen kimppuun 1939.
Hetkinen, ennalta arvaamatta ja täysin viattoman?

Kun Suomi itsenäistyi, eivät Pihkalan kaltaiset Suur-Suomi-haihattelijat olleet tyytyväisiä rajoihin. Pihkala kirjoitti, että rajamme on asetettava muinaiselle paikalleen. ”Sen pitää alkaa Äänislahden eteläisimmästä pohjukasta, kulkea suuren suoalueen halki Äänisjärven itäisen rannikon keskipaikoille, Äänisjärvestä Syväriä myöten Laatokkaan ja siitä Suomenlahteen.”

Näin Pihkalan mukaan luotaisiin ehjä, kokonainen ja valkoinen Suomi, jonka pinta-ala olisi 600 000 neliökilomatriä. Suunnitelmaa myös yritettiin toteutta heimosodissa 1919-1921.

Mahtoiko herättää naapurissa luottamusta?

Muutenkin Suomi harjoitti Itä-Karjalassa ihan samanlaista politiikkaa kuin Venäjä nykyisessä Itä-Ukrainassa ja Krimillä.

Itäkarjalaisia yritettiin saada kapinoimaan ja joitakin pikkukahakoita saatiinkin aikaan; Repola ja Porajärvi halusivat liittyä Suomeen ja Uhtuan muutaman sadan asukkaan kylän kansalaiskokous pyysi Itä-Karjalan liittämistä Suomeen.

Kaikkein suuruudenhulluimmat Suur-Suomi-intoilijat katsoivat, että Suomeen olisi liitettävä myös Inkeri, Viro, Ruotsin Länsi-Pohja ja Norjan kveenialueet. Länsi-Pohjasta jopa neuvoteltiin; Ahvenanmaa halusi liittyä Ruotsiin ja suomalaiset olisivat olleet valmiita vaihtamaan sen Länsi-Pohjaan. Kansainliitto kuitenkin määräsi Ahvenanmaan Suomelle.

Eivätkä Aunuksen, Vienan ja Petsamon sotaretket olleet ainoita luottamusta nakertavia seikkoja. Meille haluttiin saksalainen kuningas ja ensimmäisen maailmansodan aikaan ainakin Pihkala uskoi liittoon Saksan kanssa ja Saksan tulevaan johtoasemaan.

Vaikka Saksa sitten hävisikin sodan, eivät eliitin saksalaissympatiat mihinkään Suomesta hävinneet, vaikka saksalaista kuningasta ei saatukaan.

Entinen presidentti Pehr Edvin Svinhufvud oli aito Saksan ystävä, joka jatkoi Saksan liehittelyä vielä hävityään vaalitaistelun uudesta presidenttikaudesta, jopa siinä määrin, että hänen kerrotaan vuonna 1937 pyytäneen saksalaisia hyökkäämään Neuvostoliittoon vasta sitten, kun Neuvostoliitto on hyökännyt Suomeen. Kaksi vuotta ennen talvisodan alkua!

Tohtori Markku Jokisiipi ja tietokirjailija Janne Könönen katsovat kirjassaan ”Kolmannen valtakunnan vieraat”, että Suomi tulkittiin Moskovassa vihamieliseksi ja epäluetettavaksi.

No hyökkäsihän se, Neuvostoliitto ja Ukko-Pekalle tuli yllätyksenä, ettei Saksalta saatukaan tukea. Olivat Hitler ja Stalin sopineet Suomen kuuluvan Neuvostoliiton etupiiriin.

Talvisota hävittiin, enkä ota kantaa olisiko jatkosota voitu välttää tai tehdä rauha aikaisemmin. Joka tapauksessa sekin sota hävittiin ja seurauksena sotimisesta tuli raskas rauha raskaine sotakorvauksineen.

Martti Pihkala pidätettiin 1944, hänen levittäessään yhdessä Svinhufvudin kanssa kirjoittamaansa kirjaa, jossa vaadittiin jatkamaan sotaa Saksan rinnalla.

Sitä en ymmärrä, miksi meillä on aina militaristeja, jotka haluavat ripustautua johonkin sotaorganisaatioon. Ennen toista maailmansotaa oikeisto halusi ripustautua Hitlerin Saksaan. Kansankeskuudessa liittolaisuus Saksaan tosin sai yhtä vähän kannatusta kuin NATO nyt.

Joka tapauksessa tehtiin kauttakulkusopimus ja päästettiin natsit Lappiin ja nyt pitäisi ripustautua NATOON ja mahdollisesti suoda kauttakulku.

Kauttakulkuhan yleensä merkitsee sitä, että sotatoimet saadaan omalle maaperälle. Siitä Lapin sota on hyvä esimerkki, Rovaniemeltäkään ei jäänyt polttamatta kuin yksi saunapahanen.

Itse uskon diplomatiaan.
Miksemme me voi pärjätä naapurimme kanssa siinä kuin puolueeton Sveitsikin omien naapureidenssa kanssa?

Irma Nykänen