Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Vaikuttajaputtaalainen kantaa arvonimeään hienosti

Harvoin on Vaikuttajaputtaalaisen valinta osunut yhtä tarkasti kymppiin kuin kesällä 2009. Tuolloin tittelin sai kantaakseen vasta 19-vuotias Pete Parkkonen Idols-menestyksensä ansiosta.

Vajaassa kuudessa vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon, mutta viime viikot ovat olleet Peten elämässä aivan hurjia. Elämäjärven pojan ja Pihtiputaan Lenny Kravitzin tunnistaa nyt melkein koko Suomi.

Voitto Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa oli nuorelle miehelle valtava menestys. Finaali-ilta liimasi tv-ruutujen ääreen kahdeksi tunniksi 1,1 miljoonaa katsojaa. Yli 1,6 miljoonaa suomalaista vähintäänkin vilkaisi kisaa.

Julkisuus on muusikolle kuin voi leivän päällä. Ilman julkisuutta keikkoja on hankala saada ja vaikka saisikin, vasta julkisuus tuo lippukassoille vipinää.

Pete Parkkonen löi kovat pohjat paikalliseen julkisuushistoriaan lauantaina, kun hänet nostettiin parinsa kanssa pääjutuksi kummankin iltapäivälehden kanteen. Lehtien viikonvaihdenumeroa myydään yhteensä neljäsnnesmiljoona kappaletta.

Pete Parkkonen tuo vuoden synkimpään aikaan valoa ja menestyksen makua, josta jokainen pihtiputaalainen pääsee osalliseksi.

Kyse on saavutuksesta, jota ei todennäköisesti rikota koskaan. Tai mistä sitä tietää. Peten esimerkki todistaa, että matka Pihtiputaalta maan seuratuimmaksi mediapersoonaksi ei olekaan mahdottoman pitkä. Pete on syntynyt Pihtiputaalla ja menestyy maailmalla.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>