Venäjällä on palattu vanhaan ja joidenkin hyväksi havaitsemaan tiedonjakoon, jossa tieto on pantava vahvoihin lainausmerkkeihin. Välillä näytti jo siltä, että vapaan tiedonvälityksen ihanteet pääsevät voitolle itänaapurissakin, mutta nyt on kaikki taas ihanasti rempallaan.

Valtionjohtoiset televisiokanavat ja kasvottomat nettihämmentäjät suoltavat länsimaihin härskiä propagandaa eli täyttä soopaa, jonka läpimeno tosin lienee yhtä taattua kuin Moskovan Tiltun kaakatukset sotavuosina. Toisinajattelijoiden ääni on vaiennettu Venäjällä pieneksi pihinäksi.

Mutta yksi asia on toisin, luojan kiitos. Suomalaiset eivät enää vaikene.

Aloin tajuta yhteiskuntaa 1970-luvulla, jolloin suomalaisissa tiedotusvälineissä kerrottiin Neuvostoliiton asioista kieli keskellä suuta. Usein kieli oli jopa tykkänään nielaistu.

2010-luvun hienoja ja suoraselkäisiä Venäjä-juttuja seuratessa muistuu joskus mieleen nuo itsesensuurin ajat. Minua puistatti se kaavamainen YYA-ystävyyslätinä, johon viestimet olivat hirttäytyneinä aina Gorbatshovin vuosiin asti. Kaikkihan me kaikki tiesimme, että se on pelkkää irvokasta kulissia.

Jos Suomen Kuvalehden päätoimittaja tai Helsingin Sanomien Moskovan kirjeenvaihtaja olisivat kirjoittaneet silloin niin rehellisesti kuin nyt, kenkää olisi tullut heti.

Kuvalehden päätoimittaja Ville Pernaa toteaa Ukrainan sotaa käsitelleessä pääkirjoituksessaan, kuinka Venäjä on ottanut käyttöön vanhat konstit ja päälle läjän uusia ja länsi joutuu toimimaan toinen käsi sidottuna. Pernaa kysyy:

”Sitoisiko Venäjä taas vapaaehtoisesti toisen kätensä, kun se on vuodessa osoittanut, kuinka vähän piittaa toimiensa seurauksista?”

Sain ottaa lähituntumaa Neuvostoliiton ystävyysliturgiaan nuorena toimittajanalkuna Suur-Keuruun Sanomissa, kun kävin keikalla Suomi-Neuvostoliitto -seuran puisevassa 40-vuotisjuhlassa tasan 30 vuotta sitten.

Keuruu oli sen verran pieni nappula noissa kuvioissa, että juhlapuhujaksi oli saatu vain joku kolmosketjun lähetystösihteeri Neuvostoliiton suurlähetystöstä. Piti oikein kaivaa esille tuo vanha lehti, ja oikein muistin: en saanut miekkosen paasauksesta juttuun kuin pari sitaattia, koska puhe oli jokseenkin yhtä tyhjän kanssa.
Lähetystösihteerin ilosanoma kiteytyi siihen, että maidemme välinen ystävyys on paras esimerkki kansojen pyrkimyksestä elää rauhassa.

Vika oli vain siinä, että YYA-ystävyys ei tahtonut tuntua oikealta, vaan hymyyn pakotetulta. Jos naapurin kanssa aiotaan olla tosissaan ystäviä, silloin on puhuttava suoraan ikävistäkin asioista.