Uutiset Juha Kivinen

Kinnulan tilinpäätöksestä taas reilusti ylijäämäinen

Kinnulan kunta teki vuoden 2012 heikon tuloksen jälkeen jo toisen kerran selvästi ylijäämäisen tilinpäätöksen. Tammikuussa työnsä päättäneen kunnanhallituksen puheenjohtaja Manu Toikkanen (kesk) pääsikin letkauttamaan, että nyt on helppo hymyillä, vaikka kunnanhallitus sai kenkää.

Kunnan viime vuoden tilinpäätös on 826 729 euroa ylijäämäinen. Viime vuoden talousarvioon verrattuna tulos on 760 000 euroa parempi. Kunnan vuosikate oli 1,56 miljoonaa euroa, joka on lähes 700 000 euroa talousarviota parempi.

Hyvää tulosta selittää se, että toimintatuotot toteutuivat lähes 110-prosenttisesti, toimintamenot alittuivat 135 000 eurolla talousarvioon nähden ja verotuloja saatiin lähes 200 000 euroa yli budjetoidun summan.

Toimintamenojen alittuminen johtuu etenkin henkilöstökulujen määrärahojen alituksesta kolmella prosentilla.

Kunnanjohtaja Pekka Kanervio totesi, että kaksi vuotta sitten aloitettu pitkäaikainen kunnan talouden ja toiminnan tasapainottamisprosessi on onnistunut hyvin, vaikka kunnan valtionosuuksia leikattiin viime vuonna 88 150 eurolla.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Anitta Hakkarainen (kok) halusi jakaa kiitokset viranhaltijoille tasapainottamisohjelman noudattamisesta.

— En muista, että 25 vuoden aikana hallintokunnat olisivat koskaan aiemmin alittaneet talousarviota näin kattavasti kuin nyt, Hakkarainen kehui.

Keskushallinnon määrärahojen alitusta (-72 363 euroa) selittää osittain se, että kunnanjohtaja aloitti työnsä vasta elokuussa, johon asti tehtävät oli jaettu muille viranhaltijoille.

Elinkeinolautakunta alitti määrärahansa 29 621 eurolla, perusturvamn puolella alitusta oli 111 386 euroa, sivistystoimessa 101 032 euroa ja teknisessä toimessa 244 195 euroa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>