Uutiset Krista Kajuutti

Uimakoulut ovat suosittuja viileästä kesästä huolimatta

Pihtiputaan kunnan liikuntatoimen pitämät uimakoulut ovat olleet tykättyjä tänäkin kesänä. Kuudella eri rannalla järjestettyihin uimakouluihin osallistui parin viikon aikana kymmeniä lapsia.

Uimakoulujen opettajien Tuija ja Ilkka Honkalan mukaan vesien viileys on ollut haaste, mutta lasten oppimisen halu on voittanut kylmyyden.

— Kyllä lapset menevät vähän täristen veteen. He ovat kuitenkin niin innokkaita, että äkkiä se kylmä unohtuu, kertoo Tuija Honkala.

Honkaloille tämä on ensimmäinen kesä rantauimakoulun opettajina. Aikaisemmin he ovat molemmat työskennelleet muun muassa uimahallissa.

— Onhan tämä erilaista kuin uimahallin uimakoulu. Tässä mennään pienin askelin. Leikitään rannalla, mennään järveen ja leikitään välillä vähän lisää, jotta tulisi lämmin, tiivistää Tuija Honkala.

Keski-Suomessa järvivedet ovat pysyneet tänä kesänä keskivertoa viileämpinä. Pintaveden lämpötila on liikkunut 15–19 celsiusasteen tuntumassa. Huonoista säistä huolimatta Honkalat ovat olleet tyytyväisiä uimakoulujen osanottoon.

— Yllättävän paljon on ollut osallistujia. Jokaisessa ryhmässä on ollut aina päälle viisi lasta. Täällä Elämäjärvelläkin porukka on lisääntynyt viikon mittaan, eilen oli jo kymmenkunta uimaria, hymyilee Tuija Honkala.

Honkaloiden mukaan ryhmiin mahtuu monen tasoisia uijia. Ilkka Honkala painottaa, että jo naaman kastaminen veteen on iso edistysaskel.

— Uimakoulut kestävät kullakin rannalla viisi päivää. Siinä ajassa on melko mahdotonta opettaa kaikkia osallistujia uimaan täydellisesti. Meidän on tärkeintä ottaa lapsen lähtötaso huomioon. Nuorimmille erityisesti veden pelon karkottaminen on tärkeää.

Uimatunneilla Honkalat jakavat lapset nuorempien ja vanhempien ryhmään, joissa jokainen lapsi voi toimia oman uintikykynsä mukaan.

— Tässä on hyvin eri tasoista porukkaa. Osa on tosi hyviä uimareita ja osa ei uskalla mennä veteen ollenkaan. Pienempien kanssa harjoitellaan muun muassa liukumisia ja potkuja, kertoo Tuija Honkala.

Vanhempien lasten kanssa mukaan tulevat sukeltaminen ja erilaiset uintitekniikat. Vanhempien ryhmässä uinut Aapo Siekkinen muistelee oppimiaan asioita iloisin mielin.

— Ainakin ollaan uitu selkäkroolia ja sukellettu. Mä tykkään muutenkin eniten sukeltaa, kertoo Aapo.

Honkaloiden mukaan parasta työssä ovat lasten saamat onnistumisen kokemukset.

— Uintitaito on tärkeä kaikille ihmisille. On mukavaa tehdä merkityksellistä työtä, tiivistää Ilkka Honkala.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>