Urheilu Krista Kajuutti

Raviurheilun humua Pihtiputaalla

Pihtiputaan Hiekan Hippoksen Toto-ravit kisattiin poutaisena kesäiltana viime lauantaina. Raveissa tehtiin radan ennätyksiä, kun paikalla oli noin 2000 katsojaa. Lisäksi totonelosen pelivaihto oli peräti 47 000 euroa ja illan kokonaisvaihto 175 000.

Heti ensimmäisessä lähdössä yleisö sai nauttia pihtiputaalaismenestyksestä, kun Antti Ojanperä ohjasti nelivuotiaan Evartin Joensuun Kuninkuusravit 2015 -lähdön voittoon. Pihtiputaalaisten Ojanperän ja Jutta Ihalaisen tallissa valmennettavan aika oli 1,36. Ennen lähdön alkua Ihalainen kommentoi Evartin olleen aiemmin hieman laiskalla päällä.

— Ennen kaikkea toivon ehjää suoritusta, aikaisemmin Evarttia ohjastanut Ihalainen kertoo yleisölle.

Ravien todelliset kauhun hetket koettiin kolmannessa lähdössä, kun useampi hevonen kolaroi pian lähdön jälkeen. Kolarin seurauksena kaksi hevosta pääsi irti, ja useampi ohjastaja tipahti ilkeän näköisesti kärryn kyydistä.

Hetken hengenhaukonnan jälkeen hevoset saatiin kuitenkin kiinni, ja lähtö päästiin uusimaan. Uusintalähdön voitti Mikko Peräsen ohjastama Canyon Boko.

Hämärtyvän Pihtiputaan illan päälähdön ennakkosuosikki oli tänäkin vuonna kärkisijoja nappaillut Tomorrowland. Vahvalla Tomorrowlandilla oli lähdössä kuitenkin kovat haastajat, eikä se päässyt repäisemään kaulaa kanssakisaajiinsa.

Hevosten saapuessa loppusuoralle muodostui kisasta todellinen loppukiri. Viimeiset parisataa metriä olivat pihtiputaalaisen Santtu Raitalan ohjastaman Caesar De Veluwen, Tomorrowlandin sekä Magnifik C.D:n välinen kamppailu. Viime metreillä Caesar De Veluwe pääsi kirimään ohi kilpakumppaneistaan ja voitti lähdön. Virallinen voittoaika oli 16,2.

Santtu Raitalan ohjaksissa palkintosijoille sijoittuivat myös Heart Throb Power, Cunning Captor, Vigoroso Mi Amor sekä Shiny Boss. Pihtiputaan kuuluisuutta Jokivarren Kunkkua ei nähty radalle, sillä se valmistautuu ensi viikon loppuna pidettäviin Joensuun Kuninkuusraveihin. 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>