Uutiset Krista Kajuutti

Sateet pysäyttivät Keski-Suomen turvetuotannon

Keski-Suomessa sateinen kesä on aiheuttanut harmaita hiuksia turvetuotannolle. Maanlaajuisesti tilanne on pitkälti sama, turpeennosto vaatisi pidempää poutasään jaksoa.

Nyt urakoitsijoiden kallis kalusto kuitenkin seisoo toimettomana. Monet ovat joutuneet tienaamaan leipänsä turpeen sijasta esimerkiksi kuljetus -ja koneurakointitöillä. Työt soilla ovat rajoittuneet lähinnä kunnostukseen ja jälkikäsittelyyn.

Valtion turveyhtiön Vapon Keski-Suomen aluejohtaja Mika Säynäjäkangas toteaa, että kuluva kesä on ollut yksi Keski-Suomen kaikkien aikojen huonoimmista.

— Sateita on tullut lähes päivittäin ja turvetuotantoa ei ole saatu käyntiin laajassa mitassa lainkaan.

Myös Vapon tilaus- ja toimitusketjun johtaja Juha Koskiniemi on huolissaan tilanteesta.

— Tällaisina kesinä voidaan tarjota yrittäjille esimerkiksi kenttien kunnostustöitä, mutta ne korvaavat menetettyä tuotantoa vain murto-osan.

Tänä kesänä Vapon keskisen Suomen noin 6 000 hehtaarin turvetuotantoalueilta oli tarkoitus kerätä 1,5 miljoonaa kuutiota turvetta. Tuotantomäärät tulevat kuitenkin jäämään reilusti alle tavoitteen. Säynäjäkangas kertoo, että Keski-Suomessa turvetta ollaan nostettu noin 40 prosenttia viime vuoden saman ajankohdan määrästä.

— Toteutumaennuste tulee olemaan matala ja tämän hetken sääennusteet eivät myöskään anna lupaksia selkeästi paremmasta loppukaudesta.

Keski-Suomessa tuotannossa on alueellisia eroja, eteläisessä osassa maakuntaa on saavutettu jonkin verran korkeammat tuotantomäärät. Säynäjäkankaan mukaan se ei kuitenkaan riitä pelastamaan tilannetta.

— Ei voida siltikään sanoa, että tulos olisi sielläkään tyydyttävä. Nyt toivomuslistalla on elokuulle pitkä poutajakso, jotta saamme tilannetta parannettua.

Vaikka toiveet ovat optimistiset, on paras tuotantoaika kuitenkin jo ohitettu. Turvesuon kuivuminen yökosteuden jälkeen hidastuu syksyä kohti, joten vaikka elokuussa olisi poutaa, ei turvetta voi nostaa yhtä paljon kuin tavallisesti alkukesällä.

Kaksi edellistä vuotta ovat olleet turvetuotannolle suotuisemmat. Viime keväänä turpeennosto päästiin aloittamaan Keski-Suomessa jo pääsiäisviikolla. Viime vuosina kerätyt ylijäämävarannot ovatkin kovassa huudossa ensi talvena.

—  Meillä on varastossa aikaisempien vuosien satoa ja tulemme toimittamaan energia-asiakkaillemme tavanomaisesti perusmäärät tulevalle lämmityskaudelle, lupaa Säynäjäkangas.

Urakoitsijoiden palkkapusseja Vapo ei kuitenkaan voi pelastaa. Pihtiputaalainen Pekka Hakkarainen on toiminut turvetuotannossa jo 30 vuotta. Myös hän yhtyy yleiseen näkemykseen kuluvan kesän tilanteesta.

— Käytännössä tänä kesänä ei ole tullut mitään. Eli jos ajatellaan jatkoa, niin se on tämän kesän osalta loppu.

Hakkarainen on jo vuosien ajan toiminut sekä Vapon urakoitsijana Kinnulan Vehkanevalla että huolehtinut omasta 30 hehtaarin nevastaan. Tänä kesänä Vapon alueet ovat kesannolla, joten työt ovat senkin puolesta jääneet vähiin.

— Monet pitkän linjan urakoitsijatuttavat ovat tuoneet tavaransa pois ja lopettaneet tältä erää. Mutta kyllä minä vielä ensi vuonna jatkan, pitäähän sitä jotain tehdä ettei ihan luudu, hymähtää jo eläkkeellä oleva Hakkarainen.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>