Urheilu Juha Kivinen

MJK:n jalkapalloilijoilla oli opettavainen kausi

Muholan Jalkapallokerho oli voittanut kesän aikana vain yhden pelin Keski-Pohjanmaan kuutosdivisioonan B-lohkossa, eikä pistetili karttunut perjantainakaan, kun Muholan kentällä pelattiin kauden toiseksi viimeinen kotiottelu.

Ähtäväläinen Esse IKhaki pisteet maalein 3-6 (3-3). MJK hallitsi pelin alkupuolta, ja Jouni Hämäläinen veikin pian kotijoukkueen 2-0 -johtoon onnekkaalla kimmokkeella ja vahvalla puskulla.

Vieraat nousivat ohi jakson lopulla, mutta nuori Turkka Hietapakka taisteli MJK:lle rangaistuspotkun ja veti sen varmasti sisään hieman ennen taukoa.

Toisen jakson musta vartti koitui lopulta MJK:n kohtaloksi. Esse IK paukutti kolme maalia. Kotijoukkue sai sen jälkeen uutta puhtia, mutta maalit jäivät tekemättä. Esko Lindholm pääsi yrittämään rangaistuspotkustakin, mutta maalivahti torjui alanurkasta.

Kahden maalin isä Jouni Hämäläinen naurahti, että maaleja tulee ainakin silloin, kun lehdistö on paikalla. Hän arvioi kauden olleen opettavainen.

— Uusi joukkue on oppinut jalkapalloa. Meillä on nuoria, tosi hyviä jätkiä, mutta joukkue ei ole ollut ennen kasassa, ja sen takia oli aluksi vaikeaa löytää sitä, miten me pelataan. Mutta koko ajan on peli parantunut. Varsinkin kotikentällä ollaan löydetty se, mikä on meidän peli. Pelipaikat alkavat hahmottua.

Kahtena edellisenä kesänä MJK ei saanut ollenkaan kokoon miesten sarjajoukkuetta. Nyt nuorin pelaaja on 15-vuotias ja kolme junioria 16-vuotiaita, kaikki avauskokoonpanossa. Lisäksi mukaan tuli kaksi uutta pelaajaa, jotka aloittivat aikuisiällä jalkapallon.

Vuonna 1999 sarjapeleihin lähteneestä MJK:n joukkueesta ovat vielä mukana Jouni Hämäläinen, Ilkka Paananen, Jarmo Piispanen ja Ossi Väisänen.

— Vaikka kyllä se jalkapallo on kaikkien huulilla ainakin lauantai-iltaisin. Entiset pelimiehet tuntuvat keskustelevan kovasti, että kyllä niilläkin varmaan intoa olisi, Jouni virnisti.

MJK:lla on jäljellä vielä yksi kotiottelu ensi viikon lauantaina 5. syyskuuta, jolloin vieraaksi saapuu Kälviän Tarmo. Ottelu alkaa Muholan kentällä kello 14.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>