Lukijalta Lukijalta

Poikkeuksellisen heikko tilanne vaatii poikkeukselliset selviytymiskeinot

Suomen talouden kehitys on heikompi kuin kenties kertaakaan sotien jälkeen. Poikkeavaa on erityisesti se, että talouden kaikki keskeiset luvut ovat heikentyneet pitempiaikaisesti kuin kertaakaan nykyaikaisen taloushistoriamme aikana.

Kansantuote on alle vuoden 2006 tason. Vienti on supistunut romahdusmaisesti vuodesta toiseen. Työttömyys on lisääntynyt yhtäjaksoisesti viisi vuotta, julkisen velan kasvu tätäkin pitempään. Suomalaiset tuotteet eivät pärjää entiseen tapaan maailmassa, eivätkä kotimarkkinoillakaan.
Maassa, jossa on suhteessa enemmän uusiutuvia ja uusiutumattomia luonnonvaroja kuin yhdessäkään toisessa EU-maassa, jossa on osaamista ja toimiva yhteiskunta, pitäisi olla kaikki edellytykset palata talouden kasvun ja paremman työllisyyden tielle. Yhteiskuntasopimus oli aito ja vakava yritys muutoksen aikaan saamiseksi. Siihen ei ollut valmiutta. Mutta ei korjausten tarve mihinkään kadonnut.
Hallituksen korvaavia toimia Suomen talouden ja työllisyyden suunnan muuttamiseksi on syytä arvioida näitä taustoja vasten. Suomen tilanne on poikkeuksellisen vakava.
Näivettymisen kierteestä on noustava tai edessä on vielä nopeampi romahdus. Sitä kriisitietoiset suomalaiset eivät halua. Siksi nyt on tehtävä nousun varmistavia päätöksiä, myös hankalia päätöksiä. Se, että Suomeen saadaan työpaikkoja, on kaikkien etu.
Kun laajalla sopimisella työmarkkinajärjestöjen kanssa ei voitu edetä, on hallituksen käytettävä sitä valtaa, mikä sillä on ja kannettava ratkaisuistaan vastuu. Lopullisesti uudistuksista päättää eduskunta. Tämä vahvistaa parlamentarismia.
Parlamentaarisen perinteemme ohella Suomi on historiallisesti ollut myös sopimusyhteiskunta. Kolmikannan ja laajemmankin yhteistyön tarve ei poistu minnekään. Päinvastoin.
Pidän arvokkaana, että pääministeri ei ole syyllistänyt yhteiskuntasopimuksen kariutumisesta ketään ja on ilmoittanut hallituksen olevan edelleen valmis yhteistyöhön työmarkkinajärjestöjen kanssa.
Mielestäni raskaimman taakan kanto päätöksistä kuuluu niille, jotka ovat yhteiskuntamme vahvimpia.
Siksi on tärkeää varmistaa vielä, että tehtävissä ratkaisuissa myös yritysten johdossa ja muissa johtavissa asemassa olevat kantavat läpinäkyvän osavastuu syntymässä olevan taakan kantamisesta.
Suomen ongelmat ovat suomalaisten yhteisiä ja vain yhdessä ja oikeudenmukaisesti voimme ne ratkaista.

Mauri Pekkarinen (Kesk.)
Eduskunnan 1.
varapuhemies

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>