Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Poliisin näkyvyys vaikuttaa käyttäytymiseen

Rikosten määrä notkahti Pihtiputaalla viime vuonna. Kun vuonna 2013 kirjattiin yhteensä 424 rikosta, vuonna 2014 luku putosi 356:een.

Syy myönteiseen kehitykseen voi löytyä siitä, että Pihtiputaalla kyllästyttiin poliisin etääntymiseen ja paikkakunnalle perustettiin kansalaisryhmä Yöpyövelit, joka partioi öiseen aikaan ja seurasi mitä kylällä tapahtuu. Vaikutuksensa lienee myös laajalle levinneellä tiedolla siitä, että Pihtiputaalla valvovat pikkutuntien tapahtumia muutkin kuin poliisi.

Poliisin kuntakohtaisten rikostilastojen mukaan kehitys Kinnulassa oli samaan aikaan vastakkainen. Ilmoitettujen rikosten määrä kasvoi. Kasvuvauhti kiihtyi, kun vertailukohteeksi otetaan tämän ja edellisen vuoden tammi-syyskuu. Viime vuonna tuona aikana ilmoitettiin Kinnulassa 62 rikosta, tänä vuonna 85. Kasvu oli 37 prosenttia. Pihtiputaalla määrä pysyi ennallaan.

Omaisuusrikokset lisääntyivät. Kinnulassa tehtiin tammi-syyskuussa 75 prosenttia enemmän omaisuusrikoksia kuin samana aikana vuosi sitten. Pihtiputaalla kasvu oli 24 prosenttia. Myönteistä on se, että väkivaltarikoksia tehdään vähän eikä niiden määrä nouse.

Rikosten ehkäisy ja selvittäminen on poliisin perustyötä, johon pitää löytyä rahaa. Kenttätyötä tekevä poliisi huomataan. Kylällä ajeleva poliisi saattaa saada jonkun rikoksen polulle eksymässä olevan kääntymään oikealle tielle.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>