Pääkirjoitus Juha Kivinen

Nuorisotyöttömyys muuttuu nuorisopulaksi?

Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan alueellisessa kehitysnäkymäraportissa arvioidaan, että joillakin toimialoilla nuorisotyöttömyys voi jo lähitulevaisuudessa muuttua nuorisopulaksi. Työttömyyden rakenteen suurin ongelma piilee työnhakijoiden vinoutuneessa ikärakenteessa, sillä kaikista työttömistä lähes puolet kuuluu yli 50-vuotiaiden luokkaan.

Saarijärven-Viitasaaren seutukunnalla on kuukausittain ollut vajaa sata avointa työpaikkaa. Työvoima ei tahdo aina kohdata työtä, ja se näkyy joillakin aloilla työvoimapulana. Esimerkiksi metallialalla on ollut jatkuvasti avoimia työpaikkoja, joita ei kuitenkaan ole saatu täytettyä paikallisilla työnhakijoilla.

Kiinnostuneiden hakijoiden saaminen alan työvoimakoulutukseen on ollut hankalaa, vaikka koulutuksen jälkeen olisi tiedossa palkkatyö. Raportissa huomautetaan, että ongelman avaaminen vaatii seudullista selvitystyötä.

Uudet työpaikat edellyttävät nykyajan koulutus- ja ammattitaitovaatimukset täyttävää väkeä. Seutukunnalle tarvittaisiinkin uusia, vaativista työtehtävistä kiinnostuneita nuoria ja ammattitaitoisia työntekijöitä tarttumaan alueen koulutus- ja työmahdollisuuksiin.

Työvoiman kysyntä seutukunnalla kasvaa Äänekosken biotuotetehtaan ansiosta metsä- ja biotaloudessa. Se luo seutukunnalle työpaikkoja ennen kaikkea puun logistiikkaketjuun ja sen toimivuuden takaamiseksi tarvittaviin palveluihin. Puunhankinta kohdistuu valtaosin pohjoisen Keski-Suomen alueelle. Kokonaisuudessa tehdas synnyttää satoja työpaikkoja.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>