Pihtiputaalla ei ole töitä jonoksi asti. Alkuviikolla työvoimatoimiston nettisivuilta löytyi vain neljä avointa työpaikkaa, kaikki ravitsemusalalle. Pihtiputaan kunnan ylläpitämällä nuorten työpajalla on tärkeä rooli vaikean työllisyystilanteen helpottamisessa – edes tilapäisesti. Työpaja on toiminut Mettälän kakkoshallissa neljän vuoden ajan.
Työpajan ohjaaja Juha Karvonen kertoo, että nykyään suurin osa nuorista osaa jo itse tulla kyselemään töitä suoraan häneltä.
— Aluksi kyselivät työvoimatoimistosta, lähinnä alle 29-vuotiaat pitkäaikaistyöttömät, jotka saavat palkkatukea. Täällä on väkeä työkokeilussa ja palkkatuella, jossakin vaiheessa oli myös kuntouttavassa työssä.
Tällä hetkellä työpajalla on kuusi työntekijää, mutta keväällä heitä oli toistakymmentäkin. Vaihtuvuus on nopeaa. Juha Karvosen mukaan syynä on osittain normaali kausivaihtelu, mutta myös se, että kunnan talousarvioon oli laitettu liian pienet määrärahat.
— Olisihan tänne ollut väkeä tuloillaan, mutta se ei ole aina niin simppeliä, kun palkkarahat loppuvat. Yleensä tehdään puolen vuoden sopimuksia, koska se on raja, johon saa palkkatuet, mutta työntekijä voi työllistyä myös niin sanottuihin oikeisiin töihin. Nytkin yhdellä kaverilla oli sopimusta melkein vuoden loppuun, mutta hän sai töitä, Juha Karvonen kertoo.
Työpajan tarkoituksena on ohjata nuoria jatkokoulutukseen tai töihin.
— Aika hyvällä prosentilla täältä ovat työllistyneet. Tämä on välipaikka, jossa on hyvä treenata ja oppia jotain uutta. Joillekin on haettu uutta sopimusta puolen vuoden jälkeenkin, mutta suositeltavaa olisi, että tämä on kertapyörähdys, jonka aikana pitäisi jotakin positiivista tapahtua.
Työpaja myy palvelujaan sekä yksityisille asiakkaille että kunnalle. Viime viikolla oli meneillään esimerkiksi telan vaihto kaivinkoneeseen ja autotallin maalaus. Työpajalla tehdään muun muassa metalli- ja puutöitä, remontteja, korjauksia sekä koneiden, autojen ja sähkölaitteiden huoltoja.
Työlistalla on ollut myös lumitöitä, ruohonleikkuuta, raivauksia, polttopuiden tekoa, siivousta, tiskausta, verhoilua, teippauksia ja tekstiilitöitä. Urheilukentän skeittiparkillekin on rakennettu telineitä.
Autotallia maalanneet Toni Hakonen, Joonas Paananen ja Sinni Snell ovat kaikki työpajassa vuoden loppuun asti. Toni oli töissä vasta toista päivää.
— Soitin Juhalle, että pääsisikö töihin. Kävin talonrakentajakoulun Viitasaarella. Ei ole vielä oikein mitään muita suunnitelmia. Oman alan työtilanne näyttää aika huonolta täälläpäin. Töiden perässä olisi kai lähdettävä muualle.