Niemenharjun matkailukeskuksen avajaisissa koettiin lauantaina suuren juhlan tuntua.
Niko Karvonen Muurasjärveltä söi avajaismakkaraa ja ihaili lopputulosta.
— Onhan se komea, Outokummussa pelialaa opiskeleva Niko sanoi ja toivotti oman kylän yrittäjille onnea.
— Luulen, että Niemenharju menestyy. Tämä on tosi hyvällä ja hienolla paikalla.
Yrittäjä Olavi Kolehmainen oli huojentunut ja iloinen, että väki lähti liikkeelle. Tulijoita olisi jo torstai-iltana, vaikka paikka ei ollut vielä virallisesti auki.
— Pihalle pölähti linja-auto ja mummoja ja pappoja alkoi tulla sisälle. He kävivät katsomassa paikat, pyysivät saada onnitella halaamalla ravintolapäällikköä ja lupasivat tulla uudelleen.
Pentti Kananen (96) muistaa hyvin, kun vanha motelli avattiin keväällä 1967. Motelli oli uutta, samoin moottorikelkalla annettu kyyti.
— Oli mahtava juttu, että tämä saatiin aikaan. Pitäähän täällä yrittää. Tällä kertaa uskon, että Niemenharju menestyy. Kyllä Pihtipudas on niistä ajoista muuttunut ja parempaan suuntaan, Pentti totesi.
Marjo Logren tuli perheensä kanssa paikalle ja oli näkemäänsä tyytyväinen.
— Niemenharju on kunnalle iso asia. Paikka on hieno ja mökit aivan ihania. Tämä oli hyvä alku alueen matkailun uudelle kehittämiselle.
Joskus Pihtiputaalla asunut Päiviö Tamminen Korkiakoskelta oli liikkeellä vaimonsa Irina Tammisen kanssa matkailuautolla ja tarkisti paikat.
— Hyvältä tämä näyttää, vaikka vielä vähän keskeneräiseltä.
Anna-Leena Vilpponen ja Antti Kuisma muuttivat vuosi sitten Suonenjoelta Kojolaan ja tulivat katsomaan uutta Niemenharjua. He olivat näkemäänsä tyytyväisiä.
— Tosi hienoa ja avara. Luonto on kaunis ja Nelostieltä hyvä yhteys, ravintola-alan ammattilaisen silmin paikkaa katsellut Anna-Leena Vilpponen totesi.