Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Kirjastot vakiintumassa kuntalaisten kohtaamispaikoiksi

Pubeja sanotaan usein englantilaisten olohuoneiksi. Suomessa ravintolassa istuminen on tehty alkoholiverotuksella niin kalliiksi, että kantakuppiloiden sosiaalinen merkitys on jäänyt vähäisemmäksi.

Onneksi meillä on tarjota tilalle parempaa. Kehittyvän tekniikan ja sen käyttöönoton matalan kynnyksen ansiosta kirjastoilla on yhä paremmat edellytykset kasvattaa painoarvoaan kotien ulkopuolisina kohtaamispaikkoina. Pubeihin verrattuna kirjastoilla on monta etua: ne sopivat kaikenikäisille, vahvistavat asiakkaidensa tiedollisia ja taidollisia pääomia eivätkä aiheuta terveysongelmia.

Pihtiputaan kirjasto muuttuu kevättalvella omatoimikirjastoksi. Kirjastoon pääsee uudistuksen jälkeen jokaisena viikonpäivinä aamuyhdeksästä iltayhdeksään. Viitasaarella omatoimikirjasto toimii jo. Kirjastojen tiivistyneen yhteistyön ansiosta pihtiputaalaiset ja kinnulalaiset voivat tutustua uudistukseen omilla kirjastokorteillaan.

Kuntapäättäjät ansaitsevat kiitoksen siitä, että säästöjen keskelläkin ymmärretään kirjastojen merkitys yhtenä suomalaisen sivistyksen pönkkänä. Kirjastolaitoksen tärkeä rooli tajutaan myös korkeimmalla päätöksentekotasolla. Opetusministeriö tukee rahallisesti kuntia muuttamaan kirjastonsa julkisen palvelun pisteiksi, joihin on helppo tulla.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>