Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Kuntalaisten hyvinvoinnin lisääminen on asennekysymys

Kaukana takana ovat ajat, jolloin varsinkin miespäättäjät mielsivät päätehtäväkseen elinkeinojen kehittämisen ja lähtivät naureskellen tupakkatauolle, kun keskustelu kääntyi hyvinvointia sivuaviin asioihin.

Ymmärrys kunnan tehtäväkirjon laajuudesta on lisääntynyt samalla, kun kuntalaiset ovat ryhtyneet vaatimaan kunnilta aktiivisuutta myös arjen hyvinvointiin liittyvien kysymysten ratkaisussa.

Kuntalain mukaan kunnan on edistettävä asukkaidensa hyvinvointia tunnistamalla eri-ikäisten jäsentensä hyvinvointitarpeet ja -odotukset, ehkäisemällä ja vähentämällä sosiaalisia ongelmia ja eriarvoisuutta ja tiedostamalla, että hyvinvoinnin edistäminen on asukkaiden ja eri yhteisöjen yhteinen asia. Kunnissa hyväksytään parhaillaan lain edellyttämiä hyvinvointisuunnitelmia, jotka ovat yhdenlaisia tietopankkeja päätöksenteon pohjaksi.

Arjen hyvinvoinnin lisääminen on usein kiinni enemmän asenteista kuin rahasta. Tuoreita esimerkkejä asenteiden muutoksesta on helppo löytää. Maanantai-iltana täyttyi monen toive, kun Heinäjoen Vanhan sillan valaistus valmistui kunnan ja Keski-Suomen Ely-keskuksen yhteistyönä. Vain muutamaa päivää aikaisemmin samat tahot vastasivat bussikatosten pystyttämisestä Nelostielle. Kohteet ovat esimerkkejä toimista, joilla hyvinvoinnin edellytykset ovat pari askelmaa paremmat.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>