Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlallisuudet aloitettiin Kinnulassa komeasti Pala taivasta -yhteisötaideteoksen julkistamisella kirjastossa.
Valtioneuvoston kanslia liitti teoksen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden viralliseen ohjelmaan. Perusteluna oli, että teos on paikallisuudesta nouseva lasten ja nuorten kunnianosoitus suomalaiselle ja paikalliselle sielunmaisemalle sekä yhdessä tekemiselle.
Lähes vuoden ajan ideoitu ja valmistettu teos sai alkunsa kahdeksasluokkalaisen Janika Piispasen luonnoksesta. Valmistusvaiheisiin ovat taidetyöpajoissa osallistuneet Kinnulan koulujen 0-9-luokkalaiset, mikä sopii hyvin itsenäisyyden juhlavuoden teemaan ”Yhdessä”. Mukana oli kaikkiaan 235 oppilasta.
Opettajat ohjasivat työn toteuttamista yhteisötaiteilija Jaana Bombinin johdolla. Bombin työskentelee Witas Oy:n hallinnoimassa Taiteen Wirtapiiri -yhteisötaidehankkeessa.
Teoksen pääaiheena oleva peura on neulahuovutettu suomenlampaan villasta. Kunnan sivistystoimen päällikkö Marko Kallio kertoi, että toteuttamistavalla haluttiin vahvistaa Kinnulan vahvaa käsityöperinnettä. Lähtökohtana käytettiin paikallisia tarinoita ja vaikutteita luonnosta.
Jaana Bombin kiitteli, kuinka sadoista paloista saatiin aikaan hieno kokonaisuus.
— Se on osoitus luovuudesta ja yhdessä tekemisen voimasta. Se kertoo siitä, että jokainen meistä osaa. Janikan idea ihastutti, koska siinä oli voimakas viesti paikallisuudesta. Kinnulan alueella on Salamajärven kansallispuisto ja siellä kulkee Peuran Polku -vaellusreitti. Peura on sydänmaalle mennessä usein nähty eläin.