Uutiset Juha Kivinen

Kinnulan sote-ulkoistus hyväksyttiin ilman äänestystä

Kinnulan kunnan historian suurimpiin kuuluva ratkaisu, osittainen sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistus, meni läpi väistyvän kunnanvaltuuston viimeisessä kokouksessa ilman äänestystä. Näin siitäkin huolimatta, että valtuustossa oli myös tyytymättömyyttä sote-kuvion etenemisestä.

SDP:n Olavi Tuikkanen esittikin, että ulkoistaminen siirrettäisiin uuden valtuuston ratkaistavaksi, jotta päätöksestä tulisi varmasti oikea. Perussuomalaisten Sampo Laitala kannatti Tuikkasta, joten asiassa mentiin äänestykseen.

Äänestyksessä Olavi Tuikkasen esitystä kannattivat Laitalan lisäksi vain Tuikkasen ryhmätoveri Marketta Rouvinen ja oman ryhmänsä muodostanut Rauno Kinnunen. Äänin 12-4 kokousta voitiin jatkaa, eikä muita esityksiä enää kuulunut.

Ulkoistuksesta keskusteltiin lähes puolitoista tuntia. Kunnanhallituksen esitykseen kriittisesti suhtautunut Rauno Kinnunenkin myönsi kuitenkin lopulta, että ulkoistus tulee kuitenkin hyväksytyksi valtuustossa, joten keskustelun jatkaminen on turhaa jauhamista.

Kunnanhallitus oli jo aiemmin valinnut sote-palvelujen tuottajaksi Suomen Terveystalo Oy:n, joka jäi loppusuoralla ainoaksi tarjouksen jättäjäksi. Tarjouksen hinta on 1,9 miljoonaa euroa ja sopimuskausi 15 vuotta.

Ulkoistaminen kattaa noin kolmasosan Kinnulan perusturvan budjetista, muun muassa terveyskeskuksen, suun terveydenhuollon, kotihoidon, vuodeosaston ja tehostetun palveluasumisen Kotipihassa. Ulkoistuksen piirissä on 34 kunnan työntekijää.

Ulkoistamista ajaneet valtuutetut pelkäsivät, että Kinnulalta katoaa kaikki määräysvalta sote-asioihin sen jälkeen, kun ne ovat siirtymässä kunnilta maakunnille vuonna 2019. Yksityisen yrityksen kanssa nähtiin olevan enemmän pelivaraa ja sananvaltaa omiin asioihin.

Rauno Kinnunen tosin muistutti pariinkin otteeseen, ettei peruspalveluministeri ole vielä esitellyt sotea eduskunnalle.

Perusturvajaoksen puheenjohtaja Pauli Salonpää (kesk) perusteli ulkoistamista sillä, että Kinnulan palveluissa on nyt poikkeuksellisen hyvä lähtötaso, mutta pelkona on, että maakunta haluaa tasapainottaa palveluja koko maakunnan tasolla, ja se voisi heikentää Kinnulan palveluja.

Kunnanjohtaja Pekka Kanervio näytti maakunnan suunnitelmataulukkoa, jossa Keski-Suomesta on arvioitu poistettavaksi 13 terveysasemaa. Kinnulassa on pelätty, että heille kävisi siinä huono arpa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>