LC Pihtipudas Emmien järjestämillä Toritohinoilla pääosaan pääsi kahvakuulailu. Tapahtumassa vieraili Pihtiputaalta kotoisin oleva Niina Pelander os. Kananen. Tällä hetkellä Laukaassa asuva Pelander kertoi kahvakuulaurheilu-urastaan sekä kahvakuulasta kilpailulajina.
– Sain ensimmäisen lapseni vuonna 2013 ja sen jälkeen minulle kertyi ylimääräisiä kiloja. Kokeilin aerobicia ja jumppia, kunnes menin Laukaan nuorisoseurantalolle kahvakuulatunnille. Aloitin kuuden kilon kuulalla ja siitä pikku hiljaa otin isompia kuulia käyttöön. Ihastuin lajiin täysin! Se sopii mittasuhteilleni ja siinä tehdään hyvin kokonaisvaltaista liikettä, Pelander kehui.
Kahvakuulaurheilussa menestyminen vaatii voimaa, kestävyyttä ja virheetöntä tekniikkaa. Kilpailuissa nostetaan yhtä tai kahta kahvakuulaa kymmenen minuutin ajan. Sijoitukset ratkaistaan nostettujen toistojen perusteella. SM-kisoissa miteltävät lajit ovat biathlon eli kaksiottelu, long cycle eli rinnallevetotyöntö sekä tempaus.
Syksyllä 2014 Pelander osallistui ensimmäisen kerran SM-kisoihin Kuusamossa. Sieltä hänelle lähti mukaan hopeamitali.
Tällä hetkellä hänellä on hallussaan viisi Suomen ennätystä alle 75 kg painoluokassa, ja helmikuun SM-kisoissa hän nappasi itselleen kolme mitalia.
Toukokuun puolivälissä Latvian Daugavspilsissä järjestetyistä kahvakuulaurheilun EM-kisoista Pelander lähti kotiin Euroopan mestarina.
– Löysin lajin, jossa olen hemmetin hyvä. Yritän päästä eroon suomalaisesta vaatimattomuudesta ja sanoa sen ääreen, Pelander nauroi.
Suurena apuna Pelanderin urheilu-uralla on ollut seurakaveri ja personal trainer Salla Ihalainen. Ihalainen suunnittelee Pelanderille treeniohjelmia, harjoituksia sekä ruokavalion.
– Kun Niina aloitti kahvakuulaharjoittelun, huomasin heti, että tämä nainen pääsee vielä pitkälle. Ja pitkälle tässä on mentykin, Ihalainen totesi.