Melkein kaikki kohtaamani rakennusurakoitsijat ovat olleet kiitettävän rehellistä väkeä. Kun työn sisällöstä ja hinnoista on sovittu, sopimukset ovat pitäneet. Paitsi kerran.

Autokatoksen lattia oli muutama viikko pinnoituksen valmistumisen jälkeen pahemman näköinen kuin ennen aloittamista. Kun lattia kupruili ja pinnasta iso osa irtosi suurina levyinä tai pieninä siruina, sovittiin, että pinta uusitaan syyssateiden jo ropistessa vasta seuraavana kesänä.

Nyt on seuraava kesä mennyt ja pinnan irtoilu edennyt.
Kyse oli sen verran pienestä työstä, ettei se kaatanut tilaajan taloutta, mutta ei sillä tekijäkään päässyt herran huonetta rakentamaan.

Mutta sen voi arvata, että homma harmittaa kumpaakin osapuolta.

Vakavammasta on kyse, kun yritys voittaa miljoonakohteen urakoinnin ja viilaa maksajaa linssiin jo rakentamisvaiheessa.

Näin kävi Sallilan Seurakuntakeskuksessa. Siinä urakoitsija yritti korvata Virkamäen liuskeen halvalla tuontikivellä.

Usein kuvaan kuuluu, että urakoitsija hakeutuu hankkeen valmistuttua konkurssiin ja jättää vähintään viimeiset maksuosuudet aliurakoitsijoille tilittämättä.

Niemenharjun Matkailukeskuksen maanrakentaja jätti nuolemaan näppejään osan paikallisista autoilijoista ja kaivuriyrittäjistä. Summat olivat suurimmillaan kymmeniätuhansia euroja.

Sama kuvio toistui vasta valmistuneen Nurmelan hoitokodin laajennusurakassa. Pääurakoitsija jätti 30. elokuuta konkurssihakemuksensa Keski-Suomen käräjäoikeuteen. Paikalliset asentajat ja tavarantoimittajat kärsivät.

Urakoiden valmistumisen jälkeiset firmojen nurinmenot herättävät epäilyn hyötymisajatuksesta.
Uudisrakennuksen takuu on kymmenen vuotta. Monimutkaisissa kohteissa urakoitsijalla on pitkä vastuu. Se lisää kiusausta liueta sitoumuksista ajamalla yritys alas tavalla tai toisella. Jos yritystä ei enää ole, riski käytössä ilmenevien vikojen
korjausvelvoitteesta poistuu.

Rakentamisessa liikkuvat suuret rahat, joten alalla pyörii nopean rikastumisen toivossa myös puliveivareita.
Yksi keino välttyä ikäviltä yllätyksiltä on saada tekijöiksi paikallisia yritäjiä. Jo se toimii jonkinlaisena varmistuksena, että eri osapuolet tuntevat toisensa.

Kilpailuttajakaan ei voi livetä vastuusta. Summerin pitäisi soida, jos kunta, seurakunta ja muu julkisyhteisö laittaa nimet halpissopimuksiin, joista maallikkokin tietää, ettei hanke tule tarjotulla hinnalla tehdyksi.