Putaanvirran koulun oppilaat vastaavat joka toukokuussa Kiva koulu -kyselyyn. Viimekeväiset tulokset olivat melkoinen shokki.
— Olemme olleet kiusaamisasioissa hieman valtakunnan keskiarvojen alapuolella, mutta nyt kulmakerroin oli huomattavan jyrkkä väärään suuntaan. Viime vuosi ja etenkin kevättalvi oli näissä asioissa vaikein sinä aikana, kun olen ollut rehtorina. Tämä syksy lähti myös vähän samalle uralle, rehtori Markku Piippo kertoo.
Onneksi valoa on jo näkyvissä tunnelin päässä. Viime viikkoina koulutyössä on näkynyt selvästi, että asioihin ruvettiin puuttumaan.
— Olen hirveän kiitollinen siitä, miten vahvaa tukea saimme vanhemmilta. Yhteisellä tekemisellä on paljon merkitystä näissä asioissa, Piippo kehuu.
Sen lisäksi, että kiusaamista käytiin luokissa läpi, yläkoululla pidettiin vanhempainilta.
— Keskustelu oli erittäin hyvää. Sali oli täynnä ja vanhemmat keskustelivat ratkaisuhakuisesti ongelmista. Palaute levisi myös alakoululaisten vanhemmille.
Kyselystä selvisi, että 2-3 kertaa kuukaudessa tai useammin muita kiusanneita oli Putaanvirran koulussa selvästi koko maan keskitasoa enemmän kakkosella, nelosella, viitosella, seiskalla ja ysillä. Kolmella luokka-asteella erot olivat peräti kolme kertaa suuremmat.
Toisaalta kolmannen ja kahdeksannen luokan oppilaat eivät ilmoittaneet lainkaan kiusaamista. Erot selittyvät eri luokkien oppilaiden erilaisilla ihmissuhteilla, mutta näin kattavasti läpi ikäluokkien menevä kiusaamisilmiö on kuitenkin hätkähdyttävää.
— Elämä on kokonaisuus ja siihen vaikuttaa niin paljon. Seuraukset näkyvät meillä. Yhteiskunnassa on tapahtunut iso muutos. Käsitykset ovat muuttuneet myös kotona ja se heijastuu lasten elämään. Miten oppilaat tulevat kuulluiksi omissa asioissaan ja jääkö lapsi lapsipuolen asemaan? Vanhemmilla on nykyisin paljon painetta ja kiirettä.
Seksuaalisesta häirinnästä kysyttiin oppilailta ensimmäistä kertaa. Sielläkin oli kolminkertaisia eroja huonoon suuntaan koko maan tuloksiin verrattuna. Nelos-viitoset pojat ja ysiluokkalaiset tytöt ovat kokeneet erityisen paljon seksuaalista häirintää.
Opettajat ovat olleet huolissaan muun muassa siitä, että nelos- ja viitosluokkalaisilla pojilla on puhelimessaan pornokuvia.
— Senikäisten ei pitäisi olla sellaisilla sivuilla millään tavalla. He ymmärtävät asioita omalla laillaan. Pojilla on puhelinrinki, mutta siihen me emme pääse kovin paljon kiinni. Se on kuitenkin tullut toistuvasti esille, kun oppilaita ahdistaa, mutta ei tiedetä mikä heillä on. Sitten tarvitaan psykologin ja kuraattorin palveluja, Markku Piippo sanoo.
Pojat ovat myös kuvanneet pitkin päivää takapuolia. Heillä on ollut pyllykokoelma sekä oppilaista että opettajista.