Kuljen hetkessä kauas, vuosien taa pihapiiri on ääniä tulvillaan, käy nurmella leikki iloinen joku kyykkii kukkasta poimien On ahkeraan pienet sormet hiekassa leikitelleet, ja rannan märkään santaan monet jäljet piirtyneet   Usein hiljeni äänet pihaamaan vei aavistus polkua metsän taa, sinne lumous luonnon lapsoset vei, metsän kutsua vastustaa voinut ei Oli kenkä siellä, toinen täällä oli pieni nuttu mättään päällä, ei mistään ääntä kuulunut ei yhtä syvemmälle metsään jäljet vei Kuului hiljaista puheensorinaa jotain somaa sain hetken katsella, mikä ihmeellinen satumaa oli alla suurten kuusten   Oli syksy, ja pienet marjastajat tuoppi kourassa polkua astelivat, luonnon ihmeitä samalla seuraten kuin maahiset satujen maasta Ja kunnaalla kuulaan metsän eräreppu aukaistiin, ja pienestä tuopista vielä omat marjat maisteltiin   Oli talvi ja myrsky löi ikkunaan oli pimeää, oli pelottavaa, oma sänky, ja peiton alla oli lämmintä, turvaisaa Ja satujen saaren rantaan sinut illoin saateltiin, ja viimeisinä pienet kädet yhteen liitettiin   Ei äiti unta saanut usein valvoi uupui, ja silmin kyyneltyvin siunas pienet rakkahansa On vierinyt vuosia monta näitä jälleen muistelen, niin suurten kyynelten tulva minut valtaa uudelleen …