Viikon päästä Suomi juhlii satavuotista itsenäisyyttään monen mielestä aika omaperäisellä tavalla.
Kansakunnan silmäätekevät, aloillaan ansioituneet tai presidenttipariin vaikutuksen tehneet saavat kutsun Linnan juhliin. Meistä muista jopa 2,5 miljoonaa pukeutuu järkevän lämpimästi, sytyttää sinivalkoisen kynttilän ja istahtaa sohvalle tv-ruudun ääreen seuraamaan, näkyykö kättelyjonossa tuttuja, kuka valituista osaa käyttäytyä, kuka töppää ja kenen olisi kannattanut luottaa omaan makuunsa eikä isolla rahalla palkattuun kiireiseen iltapukujen suunnittelijaan.
Jotkut asiaan perehtymättömät ovat toivoneet itsenäisyyspäivän juhlinnan muuttuvan nykyisestä vakavahenkisestä menneitten muistelusta iloiseksi karnevaaliksi, jossa ilo otetaan irti tästä hetkestä.
Tuskin onnistuu. Jo Suomen itsenäistyminen oli ihme, joka vetää huonostikin historiaa tuntevan hiljaiseksi. Itsenäisyyden säilyttäminen oli ehkä vielä suurempi ihme. Kolmas ihme on pienen ja köyhän Suomen muuttuminen yhdeksi kutistuvan maapallomme onneloista, joka yllättää monilla mittareilla suurempansa.
Karnevaalia ei itsenäisyyspäivästä tule senkään vuoksi, ettemme voi mitään sijainnillemme. Joulukuun alkupäivinä on usein pimeää, tuulista ja sateista. Mutta ah, niin kotoista.
