Uutiset Juha Kivinen

Kaksi veteraania vielä mukana Suomen 100-vuotisjuhlissa Pihtiputaalla

Pihtiputaan Suomi 100 -juhlissa muistettiin maan hienoa menestystarinaa mutta varoitettiin myös tulevaisuuden uhkakuvista.

Juhlapuheen pitänyt kunnanvaltuuston puheenjohtaja, lukion rehtori Pentti Räisänen huomautti, ettei itsenäisyys ei ole ollut Suomelle itsestään selvää, eikä se liene sitä jatkossakaan.

— Siihen luottaen, että viisaus ja sivistys ovat juurtuneet syvälle niin meihin suomalaisiin kuin naapureihimmekin, uskon ja toivon, ettei itsenäisyyttä tarvitse enää asein puolustaa. Mutta ilman sotiakin meillä on haasteita riittämiin.

Räisänen kertasi, kuinka Suomen talous on yskinyt monta perättäistä vuotta osana maailmanlaajuista alavireistä talouskehitystä.

—  Velkaantuminen kasvaa ja uhkaa itsemääräämisoikeuttamme. Jos alavireinen kehitys jatkuu, meitä aletaan johtaa Brysselistä ja vieraat valtiaat ottavat ohjat käsiinsä. Onneksi Euroopan talouskehitys kääntyi nousuun ja näyttää siltä, että Suomen talous kasvaa juuri tällä hetkellä nopeammin kuin muun Euroopan.

Pentti Räisänen sanoi, että taloudellisen itsenäisyyden säilyttämiseen tarvitaan ahkeria ja osaavia ihmisiä niin sorvin äärelle, yrittäjiksi, kulttuurin tekijöiksi kuin päätöksen tekoonkin.

— Tavoitteeseen pääsemiseksi koululaitoksella on keskeinen merkitys. Meillä on ollut tähän asti maailman paras koulujärjestelmä, josta on tullut merkittävä vientituote Suomelle.

— Uusimpien tulosten mukaan olemme menettämässä tuon hyvän maineen koulutuksen mallimaana. Etenkin poikien into koulunkäyntiin ja sitä kautta hyviin oppimistuloksiin näyttää hiipuvan, Pentti Räisänen huolestui.

Räisänen korosti, kuinka kovassa globaalissa kilpailussa pienen maan tärkeimpänä kilpailuvalttina ovat hyvin koulutetut ihmiset.

— Siksi kannattaa edelleen tehdä vain päätöksiä, joilla olisimme oppimistulosten valossa maapallon kärkimaita. Pärjätäkseen pienen on oltava isompiaan parempi tässäkin asiassa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>