Mikähän meihin on mennyt? Alkoholilain uudistus toi ruokakauppoihin vahvat oluet, lonkerot ja limuviinat, mutta ei synnyttänyt mainittavaa liikehdintää.

Laimeaa reaktiota on turha taivastella. Useimmissa kunnissa on Alko ja vähintään kaksi markettia, joista on vaivatonta hakea herkkuja ruokapöytään, illanistujaisiin tai saunanjälkeisen leppoisan olotilan kruunaamiseen.

Pienemmissä kunnissa palvelee valtion monopoliliikkeen tilauspalvelupiste. Kinnulassa tuotteet voi tilata suoraan Parlamenttiin. Netin kautta ne saa lähimpään Postin palvelupaikkaan.

Uudistuksen vastaanottoa seuratessa on ihmeteltävä sitä valtavaa energiamäärää, jonka eduskunta tuhlasi alkoholilain ruotimiseen ennen sen niukkaa hyväksymistä. Välillä tuntui, että meitä uhkaa sukupuutto vajaan prosentin alkoholipitoisuuden noston vuoksi.

Hieman höllentyneellä, mutta vieläkin tiukalla alkoholipolitiikalla on pitkät perinteet. Keisari Aleksanteri II antoi 1865 asetuksen, jolla viinan kotipoltto kiellettiin.

Päätöksen taustalla oli halu turvata leipäviljan riittävyys. Monessa talossa laskettiin, että viljan tislaaminen viinaksi on tuottoisampaa kuin sen jauhaminen ja leipominen leiväksi.

Suru oli suuri. Laulettiin, että 1866 tuli Suomeen laki uus, viinaa kiellettiin keittämästä ja ilonpäiviä viettämästä. Näin hoilotti Mooses Pessi Havukka-ahon ajattelijassa.

Suuriruhtinas ei onnistunut kitkemään viinanhimoa, joten seuraava iso alkoholipoliittinen ratkaisu tehtiin 1919. Voimaan tuli kieltolaki Amerikan malliin. Alkoholia ei saanut valmistaa eikä myydä.

Viinabisnes jatkui kieltolaista huolimatta. Alkoi hillitön salakuljetus ja moni vieläkin vauras suku loi liiketoimilleen perustan tuomalla maahan pirtua. Kieltolaista luovuttiin 5.4.32 klo 10.

Keskioluen vapautuminen 1969 on jättänyt jäljen huonoon muistiini, vaikka olin vasta kymmenen. Meno kylille perustetuissa kaljakuppiloissa oli ajoittain hurmoksellista ja sisäilma tukahduttavan täynnä tupakansavua. Levyt soivat, flipperi piippasi, pajatso kilisi ja puhe porisi. Väki viihtyi. He paheksuivat, jotka eivät joukkoon mahtuneet.

Pihtiputaalaista olutkulttuuria edistämään syntyi paikallinen Olut-Kilta. Sen haaraosasto Halkolentolaivue pieni talkoilla uunipuita vanhuksille. Aikaa käytettiin muuhunkin kuin kippistelyyn.

Alkoholin haitat tunnetaan, joten luotan asenteiden kypsymiseen. Voi olla, ettei vahvalla oluella läträäminen karkaa käsistä, vaan nuorison raitistuminen jatkuu ja tammikuun suosio vuoden kuivimpana kuukautena vahvistuu.