Päästä vedettyä Krista Herranen

Näppäriä neuvoja

Oletko aina istunut väärin? Tarkista tästä oikea asento. Neljä deodoranttimokaa, jotka sinäkin teet. Oletko syönyt Tobleronea aina väärin?

Iltapäivälehdet ja nettijulkaisut kertovat meille paljon elämänohjeita, joita emme ennen tienneet.

Fiksut ja filmaattiset keksivät uusia kikkoja arkielämän helpottamiseen tai artikkelien kirjoittajat kysyvät eri alojen asiantuntijoilta, kuinka erilaisissa tilanteissa pitäisi oikein toimia.

Kun lukee otsikon toisensa perään, jossa kerrotaan tottumusten olevan aivan vääränlaisia, alkaa pohtimaan, kuinka nykyihminen oikein selviytyy arjestaan. Päivän mittaan kun tuntuu olevan niin paljon haastavia tehtäviä hoidettavana.

95 prosenttia ihmisistä pesee kätensä väärin –oletko yksi heistä? Oletko käyttänyt näitä emoji-merkkejä väärin?

Onneksi on nettijulkaisuja, jotka kertovat, kuinka näissä hankaluuksia aiheuttavissa tilanteissa tulee toimia. Olet todennäköisesti vetänyt vessankin aina väärin. Eräs asia kun pitäisi tehdä aina ensin. Sulkea pöntön kansi. Onhan se epähygieenistä, jos vetää vessan kansi auki niin että bakteerit pääsevät leviämään vesipisaroiden kautta aivan valtoimenaan.

Myös pikaruokaravintolassa aterioiminen on hankalaa puuhaa, mutta onneksi löytyy ohjeistusta. Oletko käyttänyt ketsuppikuppia väärin? Tuon pahvisen kipon kanssa kun on toimittu tähän asti aina väärin, kunnes meille kerrottiin, että kupin voi avata suuremmaksi. Tämän niksin ansiosta sinne mahtuu enemmän ketsuppia ja sen myötä isompi määrä pippuria.

Toinen netin ihmeellisestä maailmasta löytyvä apukeino elämän pikku hankaluuksiin on niksivideot, joissa neuvotaan näppäriä konsteja erilaisiin pulmiin. Esimerkiksi vihreästä muovailuvahasta voi muotoilla pienen kaktuksen, joka jähmetetään uunissa paistamalla. Tuotos liimataan pienen lautasen päälle, minkä jälkeen sen oksilla voi säilyttää vaikka koruja.

Kyllästyttyään kenkiinsä voi leikata tennareiden kärjen muotoisen kangaspalan ja laittaa poponsa täysin uuteen uskoon. Haastavampaa käsityötaidon hyödyntämistä haluavan niksissä puisen leikkuulaudan päälle asetellaan foliota ja piirretään haluttu tekstin sen pintaan. Tämän jälkeen mattoveitsellä leikataan kirjaimet pois foliosta ja astellaan tuotoksen kanssa ulos auringonpaisteeseen. Suurennuslasin avulla auringonsäteet kohdistetaan kirjainten kohdalle ja kaunis polttokuvio syntyy leikkuulaudan pintaan kuin itsessään.

Niksissä on tulipaloriski, mutta siinä ei sentään käytetä sähkölaitteita niin kuin joissakin ohjevideoissa, joiden katsomiseen tulisi vaatia sähköasentajan tutkintoa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>