Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Muurasjärven kyläkauppa on taas auki heinäkuussa

Harjulinnan kahvio oli lauantaina melkein viimeistä sijaa myöten täynnä, kun Muurasjärven Palveluosuuskunnan perustaneet naiset esittelivät vakuuttavan valmiita suunnitelmiaan osuuskuntapohjaisen kaupan avaamiseksi.

Osuuskunnan toistaiseksi ainoat jäsenet Merja Kolehmainen, Minna Turunen ja Hilkka Moisio haluavat palauttaa kotikylälleen kaupan monine oheispalveluineen. Harjulinnan tilaisuuden yleisömäärän perusteella sama toive on muillakin muurasjärveläisillä.

Kaupan paikaksi on tulossa ovensa sulkeneen Muurasmarketin kohtuullisen hyväkuntoinen kiinteistö. Sen omistaa kunta, jolle lienee mieleen osuuskunnan puuhanaisten toive kiinteistön ostamisesta. Naiset ovat laskeneet, että kauppa kannattaa, jos kulut saadaan minimoitua ja kyläläiset sitoutettua kaupan tukijoiksi ja asiakkaiksi. Vuokrakuluja ei haluta riesaksi ja kylänväen talkooapu on kaupanpidossa tarpeen. Osuuskunnan avulla siihen avautuu mahdollisuus.

Harjulinnan kokoontumisen ilmapiiristä oli helppo tehdä johtopäätös, että Muurasjärven kyläkauppa avaa ovensa suunnitellusti heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Pohjatyö on tehty niin hyvin, että jokaiseen esitettyyn kysymykseen löytyi vastaus. Rahoittajatkin näyttävät kaupalle vihreää valoa. Hanke osoittaa, että muurasjärveläisten tunnettu tavoitteellisuus ja sitkeys ovat tallella.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>