Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Vastuullista mediankäyttöä kannattaa opetella

Älypuhelin on suosituin tapa seurata sähköistä mediaa ja hoitaa esimerkiksi pankkiasioitaan.

Somen käyttäjäluvut ovat hurjia. YouTubea käyttää DNA:n selvityksen mukaan yli 80 prosenttia 15-74-vuotiaista suomalaisista. Yli 2,5 miljoonaa suomalaista kuuluu valeuutisten ja omintakeisen jakamistaloutensa ansiosta vastatuulessa purjehtivan Facebookin käyttäjiin.

Medialukutaito ei ole lisääntynyt samassa tahdissa ruutujen ääressä vietetyn ajan kanssa. Jokaiselta vaaditaan yhä enemmän kriittisyyttä mediasisältöjen tulkinnassa. Sitä ei voi kaikilta vaatia. Lapset ovat yksi ryhmä, jotka tarvitsevat opastusta, tukea ja valvontaa mediaviidakossa selviytyäkseen.

Lapsi saa yleensä kännykän tullessaan kouluikään. Kännykän hankintaa harkitsevan vanhemman pitäisi mennä ensi töikseen Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivuille ja selvittää, mikä on lapselle sopiva ruutuaika, miksi televisio-ohjelmissa, elokuvissa ja peleissä on ikärajat, miten väkivalta ja muut sopimattomat sisällöt vaikuttavat lapseen, miten lapsen pelaamiseen pitäisi suhtautua, kuinka lapsen yksityisyyttä voi suojella verkossa, onko mediankäytöstä lapselle hyötyä ja miten voi edistää vastuullista mediankäyttöä.

Tekniikka tuo lapsen maailmaan monia hienoja mahdollisuuksia oppia uutta ja kehittyä, kunhan mediaa käytetään taitavasti vanhempien tuella.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>