Oli hauskaa seurailla, kuinka hölkkätapahtuman suunnittelu eteni Facebookissa kevättalven mittaan. Olin jo varma, ettei siitä tule kuitenkaan mitään, vaikka aikeet olivat taas kerran hyvät.
Asiaa tönäisi liikkeelle juoksukärpäsen puraisema Hannu Aho, joka kysyi, olisiko Pihtiputaalla tilausta isomman hölkkätapahtuman järjestämiseen.
Hän kaipasi rentoa koko perheen hölkkää esimerkiksi Niemenharjulle. Ahon mielestä kirkolla voisi olla oma tapahtuma Muurasjärven Murron hienosti järjestämien Junganjärven juoksun ja Maalaismaratonin lisäksi.
Murron puuhamiehiin lukeutuva Martti Mäkelä säesti toteamalla, että Pihtiputaalle mahtuu kyllä hyviä juoksutapahtumia. Hän muistutti kuitenkin, että reitin täytyy olla hyvä, järjestelyjen kunnossa ja ajankohtakin on tärkeä. Hölkkä on myös sitouduttava järjestämään useampana vuonna, sillä ensimmäinen kerta on harvoin menestys, mutta hyvästä tapahtumasta tieto leviää.
Hannu Aho myönsi, että häneltä löytyy kyllä ideoita, mutta toteuttaminen on toinen juttu, koska hän ei ole ollut aiemmin järjestämässä mitään vastaavaa.
Todella moni innostui asiasta, mutta järjestäjiä ei tahtonut ilmaantua. Onni Nykänen tuumasi paljon nähneenä, että: ”Heti kävellä lätkyttelen lenkin läpi, kun se kuuluisa ’joku’ sen järjestää.”
Aikaa kului, mutta lopulta Tuiskun Miia Hiironen viestitti, että tapahtuma toteutuu vielä tänä syksynä! Tuiskun hiihtojaosto lähtee järjestäjäksi ja kokoaa työryhmän.
Että on siitä sosiaalisesta mediasta paljon hyötyäkin.
Uudesta hölkästä haaveilleet muistelivat, kuinka Pihtiputaalla oli aikoinaan Tahkon hölkkä ja viimeisimpänä Rapeikon hölkkä, joka juostiin vuosina 1985-90. Jonkun vuoden päästä Niemenharjulla yriteltiin myös Häikän akan hölkkää, mutta sinne ei tullut juuri ketään ja homma jäi siihen.
Sitten oli vielä katuviesti, joka oli lyhyt pikapyrähdys. Niitä järjestettiin kirkolla 80-luvulla ja uudestaan vuosina 1996 ja 1997, jolloin Kotiseudun Sanomat lahjoitti kilpailun kiertopalkinnon.
Lehdellämme oli myös oma joukkue kummallakin kerralla, ja minäkin rimpuilin mukana kieli vyön alla yhdessä Jämsénin Heikin ja Parkkosen Karin kanssa. Olin toki käynyt hölkkäilemässä, mutta pikajuoksu Sallilan puiston ympäri oli ihan eri juttu, joten katuviesti oli yhtä kidutusta.
Jäimmekin ensimmäisellä kerralla työpaikkasarjassa viidenneksi eli viimeiseksi. Toisella kerralla Kotsari vei voiton, mutta joukkueitakaan ei ollut kuin kaksi. En vieläkään voi käsittää, kuinka Niemenharjun Puunjalostus pystyi juoksemaan vielä hitaammin.
