Päästä vedettyä Heikki Jämsén

Vieraslaji peruna kampitti kaskinauriin

Pihtiputaalla kutsuttiin väkeä vieraslajien kimppuun heikolla menestyksellä. Vaikka kesän lämpö odotutti ja luonnossa huhkiminen olisi auttanut ruumiinlämmön ylläpidossa, talkoisiin lupiinia ja jättipalsamia vastaan ilmaantui Kumppanuuden miesten lisäksi vain kaksi vapaaehtoista. 

Toinen heistä oli Tauno Mattola, joka teki valtuustoaloitteen lupiinin kitkemiseksi luonnosta.

Lupiini on paikoin hallitseva tienvarsikasvi. Kävin kesäloman lopuksi enoni hautajaisissa Vimpelissä, enkä voinut olla huomaamatta, miten yhtenäisenä violetin värisenä mattona lupiinit reunustivat Kivijärven ja Perhon välistä maantietä.

Kohtasin siellä muutakin Suomen luontoon kuulumatonta liikehdintää. Keskeltä lupiinikasvustoa tielle ilmaantui kevyillä loikilla valkohäntäpeura. Niitä tuotiin 1930-luvulla Laukon kartanon maille Amerikasta.

Muut autossa istuneet arvelivat ensin otusta metsäpeuraksi. Peuroja olen nähnyt sen verran usein, että sain vaimoni ottamaan esiin kännykkänsä. Hän joutui sitä hetken selattuaan kerrankin myöntämään, että taisin olla oikeassa.

Vilkas keskustelu Suomea uhkaavasta vieraslaji-invaaviosta syntyi 27 vuotta sitten kesäkuussa Ruokolahdella, kun paikallinen isäntä vakuutti olevansa varma, että oli joutunut keskeyttämään metsätyönsä nähtyään leijonan.

Ruokolahti muistetaan megaluokan uutiseksi nousseesta tapauksesta vieläkin, joten sikäläiset asukkaat saavat olla metsien miehelle kiitollisia kunnan tunnetuksi tekemisestä. 

Pieni miinus siitä, että havainto osoittautui viikkoja kestäneen mediamyllytyksen päätteeksi pötypuheeksi.

Tämän kesän yllätysvieras tai tulokas on meillä ensimmäistä kertaa nähty sakaali. Otuksen arvellaan kulkeutuneen Rautavaaralle Virosta.  Suomen ajoittain ankarassa talvessa sillä on heikot selviytymismahdollisuudet, mutta mistäpä sitä tietää, vaikka ilmaston lämpeneminen ehtisi apuun.

Sakaali on Suomeen luontaisesti levinnyt tulokaslaji ja siksi rauhoitettu.

Pohjolan perille ilmaantui vuosisatojen aikana lukemattoman määrän vieraslajeja. Onneksi niitä kaikkia ei älytty kieltää.

Terveystuotteena aluksi markkinoidulle tupakalle sen olisi voinut hyvinkin tehdä. Entäpä millaiset vaikutukset olisi ollut Andeilta maailmalle levinneen perunan pannaan julistamisella?

Meillä se syrjäytti satoisuudeltaan heikomman kaskinauriin, mutta toimi samalla tärkeänä yhteiskunnan tukipylväänä vähentämällä radikaalisti nälkäkuolemia.

Heikki Jämsén

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>