Emäntä Kirsti Rekonen kauhoi riisipuuroa seurakuntakodin keittiössä kirkkovaltuuston talousarviokokouksen jouluaterialle.
Kinnulan seurakunta joutuu tekemään seurakuntakodin remontin aiottua riisutummassa muodossa, koska kirkkohallitukselta tuli vain 16,5 prosentin avustus. Avustus voisi olla täysimääräisenä 68 prosenttia.
Tällä kertaa avustushakemuksia tuli yhtä aikaa niin monesta seurakunnasta, että kirkkohallituksen parin miljoonan euron avustuspotista riitti vähemmän jaettavaa itse kullekin. Osa hakijoista ei saanut mitään. Uusien urkujen hankintaan kinnulalaiset saivat avustuksen aiemmin täysimääräisenä.
Kirkkohallituksen avustus seurakunnalle on 61 000 euroa. Riisutun remontin kustannusarvio on noin 160 000 euroa, joten seurakunnan maksettavaksi jää noin 100 000 euroa. Remontin pitäisi olla valmiina tammikuun loppuun mennessä.
Seurakuntakoti on rakennettu 1991 eikä kovalla käytöllä olleeseen rakennukseen ole tehty tähän asti mitään peruskorjauksia. Keittiö menee remontissa kokonaan uusiksi. Se ei täytä enää nykyajan vaatimuksia esimerkiksi jäähdytyslaitteiden osalta.
Alkuperäinen kaukolämpösiirrin joudutaan uusimaan. Sen tekninen käyttöikä on viisitoista vuotta. Seurakunnan talouspäällikkö Sinikka Niemonen kertoo, että kaukolämpösiirtimen kanssa ollaan oltu jo löysässä hirressä ja sitä on jouduttu korjaamaan moneen kertaan.
Seurakuntakodin sisätilat maalataan, ulko-ovet uusitaan, saliin asennetaan valkokangas ja videotykki. Lisäksi äänentoistoa korjataan. Avustuksen vähäisyyden takia seurakunta joutuu luopumaan ilmastoinnin uusimisesta, mutta se otetaan työn alle tulevaisuudessa.
Sinikka Niemosta harmittaa se, että Kinnulassa on liikkunut huhuja, ettei paikallisilta olisi pyydetty tarjouksia. Sisäpuoliseen saneeraukseen pyydettiin tarjoukset kolmelta paikalliselta ja yhdeltä kinnulalaislähtöiseltä yritykseltä. Urakan sai kinnulalainen RakSis Oy selvällä erolla muihin.
Kaukolämpösiirrinurakkaan pyydettiin tarjous ainoalta kinnulalaiselta putkiurakoitsijalta ja muutamalta lähikuntien yrittäjältä, mutta kinnulalainen yritys ei jättänyt tarjousta. Valituksi tuli Haapajärven LVI-rakentajat.
Seurakuntakoti on suljettu tammikuun ajan remontin vuoksi. Seurakunta on sopinut, että tarvittaessa voidaan käyttää rauhanyhdistyksen tiloja. Seurakunnan kerhot aloittavat siellä joululoman jälkeen.