Maisemat hieman avartuivat Ritovuoren harvennushakkuissa, mutta paljon jäi vielä metsääkin pihtiputaalaisten kuntoiluradalle.
Pihtiputaan kunnan ylläpitämällä Ritovuoren kuntoradalla harvennettiin metsää ja raivattiin aluskasvillisuutta viime viikolla. Puuta korjattiin noin 260 kuutiometriä kymmenen hehtaarin alueelta.
Yli neljäkymmentä vuotta sitten rakennetun radan maastossa tehtiin nyt ensimmäistä kertaa isompia hakkuita. Aiemmin on otettu puita pois hiihtoladun lisälenkkien tieltä. Hakkuilla saatiin samalla raivattua lisää tilaa frisbeegolfradan uusille väylille.
Ritovuorella kasvaa noin viidenkymmenen vuoden ikäistä kasvatusmetsää. Koska kyseessä on yleinen virkistysalue, hakkuissa otettiin huomioon luonnon monimuotoisuus. Maastoon jätettiin esimerkiksi isoja koivuja, joita olisi muuten voitu kaataa.
Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomen metsäasiantuntija Hannu Aho kertoo hakkuiden olleen tarpeen, sillä männikkö oli alkanut paikka paikoin riukuuntua. Riukuuntuminen tarkoittaa sitä, että liian tiheässä metsässä puut kasvavat enemmän pituutta kuin paksuutta.
– Mänty on niin vahvasti valopuu, että jos se pääsee riukuuntumaan, siinä kestää aikansa ennen kuin se latvasta korjaantuu. Metsää ei pidä päästää liian tiheäksi, Aho korostaa.
Ritovuoren frisbeegolfradalle tehdään viisi uutta väylää, jotka ovat entistä vaativampia. Heittokorien määrä pysyy ennallaan kahdeksassatoista, mutta koreja siirretään poistuvilta väyliltä uusille väylille. Heittoalustoja muutetaan myös isommiksi.
Radan muutostöiden suunnitteluun on osallistunut DiscGolfPark -ratakonseptiyritys sekä pihtiputaalaisia heittäjiä.
Kunnan kenttämestari Markku Kananen kertoo, että frisbeegolfharrastajien toiveena on ollut nostaa Ritovuoren radan vaikeusastetta. Toisaalta heittäminen on mielekkäämpää, kun liikoja puita otetaan pois.
– Väylille on myös tarkoituksella jätetty estepuita. Oksimista tehdään väylien varrelta, että uralta karkaavia kiekkoja pääsee noutamaan, Kananen selvittää.
Markku Kananen sanoo nähneensä Ritovuorella heittäjiä lähes aina siellä liikkuessaan. Jopa talviaikaan on ollut hankiheittäjiä.
– Harrastajien määrä on ollut lisääntymään päin. Radalla käy myös vieraspaikkakuntalaisia ohikulkijoita, jotka ovat aktiiviharrastajia. Jyväskylästä lähdetään varta vasten testaamaan rataa.
Ritovuorelle on luvassa muutakin uutta. Markku Kananen kertoo, että kuntoportaiden rakentaminen Kolimantien puoleiseen rinteeseen on jo luvitusvaiheessa.