Uutiset Heikki Jämsén

KORONATIEDOTE / KINNULAN KUNTA 28.10.2020

Kunnan johtoryhmän tilannepäivitys: 

  • Kinnulan koronatilanne on pysynyt rauhallisena, mutta tilannetta seurataan edelleen jatkuvasti. 
  • Ensisijaisen tärkeää on edelleen noudattaa 1 – 2 metrin turvavälejä aina kun mahdollista, pestä käsiä, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan sekä välttää kasvojen koskettelua. 
  • Kasvomaskin asianmukainen käyttö voi vähentää tartuntoja estämällä pisaroiden leviämistä ympäristöön. Kasvomaskien teho perustuu osittain siihen, että mahdollisimman moni käyttää niitä asianmukaisesti. Kinnulassa kasvomaskia suositellaan käytettäväksi esim. kaupassa ja useampien henkilöiden kokoontumisissa sekä kahviloissa ja ravintoloissa silloin, kun ei syödä tai juoda. 

KESKUSHALLINTO 

  • Kunnanhallitus antoi 26.10.2020 kunnan työntekijöille vahvan etätyösuosituksen loppuvuodeksi. Suositus perustuu valtioneuvoston antamaan etätyösuositukseen julkishallinnon toimijoille. 
  • Kunnanviraston henkilökunta palvelee asiakkaita etätyöskentelyn aikana ajanvarauksella. Yhteydenotot henkilöstöön puhelimitse tai etäyhteyksin. 
  • Vähävaraisille tai vähävaraisiksi itsensä tunteville jaetaan maskeja kunnantalon asiointipisteestä. Yhteydenotto puhelimitse numeroon 044 4596 204. 
  • Asiointipisteen valtion palvelut (KELA, TE-palvelut ym.) pääosin kotikoneilta. Mikäli tähän ei ole mahdollisuutta, asiointipisteestä voi varata ajan puhelimitse kunnantalon tietokoneelle. 

SIVISTYSTOIMI 

    • Koulukeskuksessa ruokailut porrastettu 
    • Välituntialueet rajattu 
    • Oppilasryhmien kohtaamisia koulupäivien aina vältetään, jonka vuoksi myös alkutalvelle suunnitellut kulttuuritapahtumat on peruttu 
    • Liikuntatilat avoinna normaalisti ▪ kiinnitetään huomiota turvaväleihin ja käsihygieniaan (liikuntatilat ja mm. pukuhuonetilat) 
    • Välineistöä desinfioidaan tartuntojen ehkäisemiseksi 
    • Opiston ryhmät normaalia pienemmät turvavälien turvaamiseksi 
  • Etsivä nuorisotyöntekijä mahdollisuus tavata etäyhteydellä 

PERUSTURVA 

  • Asiakastapaamiset pääasiassa etäyhteyksin tai puhelimitse. Ajanvaraukset tapaamisiin etukäteen puhelimitse. 
  • Kiireellisissä sosiaalihuollon asioissa yhteys sosiaaliohjaajaan, puh. 044 4596 308. 
  • Mikäli kaipaat keskusteluapua koronatilanteeseen liittyen, voit ottaa yhteyttä kunnan perhetyöntekijään, puh. 044 4596 346. 

TEKNINEN TOIMI 

  • Asiakastapaamiset pääasiassa etäyhteyksin tai puhelimitse. 
  • Toiminnot jatkuvat normaalisti. 

YLEISESTI 

  • Mikäli koronaoireita ilmaantuu, kannattaa hakeutua testeihin mahdollisimman nopeasti, jotta saadaan tartuntaketjut selvitettyä pikaisesti, jos testit osoittautuvat positiivisiksi. 
  • Jos epäilet koronavirustartuntaa, voit tehdä oireiden arvioinnin Omaolo-palvelussa https://www.omaolo.fi/. Voit ottaa yhteyttä soittamalla omaan terveyskeskukseen 014 4596 311 tai Päivystysapuun 116117, josta ohjataan tarvittaessa jatkotutkimuksiin. Tarkoituksena on vähentää kontakteja muihin ihmisiin tartunnan välttämiseksi. 
  • Näytteenotto: kansallisen suosituksen mukaisesti koronanäytteitä otetaan matalalla kynnyksellä. Jos sinulla tai perheenjäsenilläsi on koronaan sopivia oireita (yskä, kurkkukipu, hengenahdistus, lihaskivut, väsymys, nuha, pahoinvointi, ripuli), ota yhteys arkisin Kinnulan terveyskeskuksen vastaanottoon, puh. 044-4596311 tai hoitajalle puh. 044-4596268. Viitasaaren päivystykseen arkisin ja viikonloppuisin, puh. 014-4597223. 

Lisätietoja: 

Erkki Nikkilä, kunnanjohtaja, erkki.nikkila@kinnula.fi puh. 044 4596200 

Heimo Lajunen, virkalääkäri, heimo.lajunen@kinnula.fi puh. 050 340 0260 

Marja Lehtonen, kunnansihteeri, marja.lehtonen@kinnula.fi puh. 044 4596260 

Jenni Laiho, sosiaalijohtaja, jenni.laiho@kinnula.fi puh. 044 4596321 

Minerva Rannila, sivistysjohtaja, minerva.rannila@kinnula.fi puh. 044 4596 230 

Ilkka Paananen, tekninenjohtaja, ilkka.paananen@kinnula.fi puh. 044 4596222 

Sinikka Linnakallio, maaseutusihteeri, sinikka.linnakallio@kinnula.fi 044 4596213 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>