Päästä vedettyä (muokattu 26.1.2021) Krista Herranen

Oivalliset opukset

Luin lapsena aivan julmetusti kirjoja. Silloin ei ollut älypuhelinta viemässä huomiota, eikä tietokoneellakaan vielä vietetty niin paljon aikaa. Kävin usein kirjastossa ja kannoin sieltä luettavaa kotiin. Pihtiputaan kirjasto on nostalginen paikka, koska vietin siellä nuorempana tuntikausia.

Muistan elävästi, kuinka makasin iltakaudet sängylläni lukien ja kauniit kesäpäivätkin saatoin mummulassa istua sisällä tai leikkimökin kuistilla nenä kiinni kirjassa.

Sitten koitti aika, kun opiskelu vei niin paljon aikaa ja energiaa, ettei vapaa-ajan lukemiselle juuri intoa jäänyt.

Lukiossa saatoin jättää kokeisiin lukemisen joskus niin myöhään, että luin yhdessä päivässä kokeeseen tarvittavan alueen eli joskus kokonaisen kirjan. Viimeistään silloin vapaaehtoisen lukemisen into kuihtui.

Yliopistossa opiskellessani sivuaineena kirjallisuutta luin kasapäin suomalaisia klassikoita. Kalevalaa en ehtinyt saada loppuun ja Vänrikki Stoolin tarinat kahlasin läpi, mutta monista myöhemmistä klassikoista nautinkin kovasti.

Kun aloin opiskelemaan yhteiskuntapolitiikkaa, luin vuodessa muistaakseni noin 10 kirjaa erinäisiin tentteihin. Kaikkina yhteiskuntatieteen opiskeluvuosinani en lukenut yhtä ahkerasti ja voin myöntää menneeni joihinkin tentteihin lukematta juuri mitään.

Edellä mainittujen seikkojen vuoksi lukemisen ilo oli hukassa vuosikaudet. Nyt olen hiljalleen saamassa sen takaisin. Tässä prosessissa minua ovat auttaneet äänikirjat.

On mukava rauhoittua nukkumista varten laittamalla valot pois, silmät kiinni, kuulokkeet korville ja antaa tekstin lipua. Olen kuunnellut yhteiskunnallisia tietokirjoja, hyvinvointiin liittyvä teoksia ja elämäkertoja. Niiden avulla olen saanut paljon ajattelun aihetta ja uutta perspektiiviä elämään.

Äänikirjojen kuuntelun kautta olen saanut intoa myös paperisten kirjojen lukemiseen. Molemmissa kirjojen nauttimisen tavoissa on puolensa, eikä kumpikaan ole toista parempi tai oikeampi.

On erittäin hyödyllistä keskittyä johonkin teemaan vähän jäntevämmin, eikä olla pelkästään alati suuntaan ja toiseen poukkoilevan sosiaalisen median sisällön armoilla.

Huomaan, että nukun paremmin ja rauhallisemmin, jos kuuntelen tai luen kirjaa ennen nukkumaanmenoa sovellusten selaamisen sijaan.

Kirjat ovat muuttaneet maailmaa ja voivat tehdä sitä edelleen, jos vain maltamme tarttua niihin.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>