Elämästä ei koskaan tiedä, mutta saattaa olla, että kirjoitan tälle palstalle viimeistä kertaa. Kurkkua alkaa kuristaa, kun mietin neljää viime kesää. Tulee ikävä.

En osaa sanoa, tuleeko minusta isona toimittajaa. Saattaa tullakin, ehkä ei. 

Ehkä perustan jonain päivänä oman lehden, jossa listaan söpöimpiä kuppikakkuja, ehkä päädyn sihteeriksi johonkin toimistoon, ehkä kirjoitan novellikokoelman, ehkä laadin jonkin yrityksen tiedotteita. Ehkä en tee mitään näistä. 

Kai sitä on kasvamassa aikuiseksi, kun ymmärtää elämän olevan arvaamatonta. Täytyy vain nöyrän toiveikkaana katsoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Joka tapauksessa tämä työ Kotiseudun Sanomien kesätoimittajana on ollut yksi elämäni kohokohtia.

Olen oppinut näiden neljän kesän aikana paljon journalismin tekemisestä, Pihtiputaan ja Kinnulan arjesta ja juhlasta sekä ylipäänsä ihmiselämästä. 

Olen kokeillut rajojani ja tehnyt asioita, joihin en olisi aiemmin uskonut pystyväni. Olen saanut tutustua hienoihin ihmisiin ja kuulla monenlaisia tarinoita.

Välillä olen epäonnistunut ja ollut hämilläni, mutta aina olen jatkanut eteenpäin. Se on kannattanut. Voin nyt katsoa menneeseen hyvillä mielin.

Työkokemus tulee tulevaisuuden taistoissa työpaikoista olemaan minulle tärkeää, mutta ehkä sitäkin rakkaampia ovat kuitenkin muistot. 

Muistot siitä, kun en ensimmäisenä kesänä osannut laittaa toimituksen autosta pakkia päälle, kun harhailin pienillä hiekkateillä paniikissa koittaessani löytää juttupaikkaa, kun kiipesin kerrostalon katolle, kun pääsin limusiinin kyytiin, kun heinäkuisessa yössä bändin laulaja omistaa kappaleen lehdenkuvaajatytölle.

Näitä muistoja ei olisi syntynyt ilman tätä työtä ja kaikkia niitä, joiden kanssa olen ollut yhteistyössä.

Pihtiputaalla ja Kinnulassa on paljon hienoja ihmisiä. Te jokainen teette työtä tämän seudun eteen, jotta se pysyisi jatkossakin elinvoimaisena, eikä menneiden sukupolvien tekemä työ unohtuisi ja menisi hukkaan.

Syksyllä on edessä paluu kaupunkiin, kun opinnot Jyväskylän yliopistossa jatkuvat. Aiempina vuosina olen kertoillut yliopistolla työstäni paikallislehden toimittajana ja mitä kaikkea olen päässyt sen parissa kokemaan.

Olen kertonut ylpeydellä siitä, että olen saanut tehdä tätä työtä ja useat keskustelukumppanit ovat olleet haltioissaan. He ovat henkäilleet, kuinka hyvän kesätyöpaikan olen saanutkaan. Olen ollut samaa mieltä.

Tarinoita tulen varmasti kertomaan jatkossakin. Yhteensä noin vuoden pituinen jakso toimittajan työtä ei unohdu. Se säilyy mielessäni aivan erityisenä muistona.

Minun sanottavani on nyt sanottu. Jäljelle jää kiitos. 

Ja minä lupaan, että me tavataan vielä!