Kaikki politiikkaa seuranneet muistavat varmasti valtiovarainministeri Alexander Stubbin muutaman viikon takaisen erheen hallintarekisterilain kommentoinnissa. Myöhemmin hän totesi kaikkien tekevän virheitä, sori siitä.
Hallintarekisterilaki kaatui, mutta uusi lakimonsteri kolkuttelee taas oven takana. Yhteiskuntasopimuksen kaaduttua päätti pääministeri Juha Sipilä, että nyt saa riittää.Jos ei sopimalla, niin sitten pakolla. Kilpailukykyä kohentavan lakipaketin on tarkoitus tulla voimaan jo ensi vuoden kesällä.
Kuten hallintarekisterilakia myös pakkolakeja vastustaa valtaosa asiantuntijoista. Tämä käy ilmi 40 eri tahon valtiovarainministeriölle jättämästä lausunnosta. Asiasta uutisoi Yle Uutiset.
Lausunnon antajista kuusi eli 15 prosenttia suhtautui lakiesitykseen suopeasti. Pääasiassa positiivinen kaiku kantautui työnantajapuolelta. Muun muassa valtiovarainministeriö itse kuului tähän sakkiin.
Vastaavasti 55 prosenttia lausunnon lähettäneistä kritisoi lakiesitystä. Tähän porukkaan kuului pääasiassa ammattiliittoja. Yllätyskö tuo. Myös monet talousprofessorit ovat suhtautuneet lakipakettiin nuivasti. Esimerkiksi Sixten Korkman ja Matti Pohjola ovat todenneet, että pakkolait lähinnä supistavat kotimaista kysyntää ja syventävät lamaa.
Lakiesityksen ja sen vaikutuksen omaan elämään voi jokainen varmasti selvittää tahollaan. Sattumaan ne tulevat.
Mielestäni näiden lapakettien käsittelijöiden puhe- ja esitystapaan tulisi sen sijaan keskittyä enemmän yhteiskunnallisessa keskustelussa. Milloin ministeri on saanut kuitata virheensä sanomalla: sori siitä? Vaikka Stubb on sittemmin pyydellyt anteeksi miljoonasti, ovat ministerit pienemmästäkin saaneet lemput.
Vastaavia heittoja, sutkauksia ja erheitä on sattunut muutoinkin. Ne kuitenkin kuitataan kaikki Suomen vakavalla tilanteella. Velkaa on, sen seuraukset ovat tätä. Velka on kaiken syy.
Eikö kukaan, poliitikkokaan, joudu enää vastuuseen sanomisistaan? Ihmekös on, että vihapuheet ja muut rehottavat.
Pakkolakien sisältö on herättänyt vastustusta, mutta ennemmin tulisi olla huolissaan niiden säätö- ja runnomistavoista. Mistä lähtien uhkailu, väkisin vääntö ja pelottelu ovat olleet ”sivistyneen” suomalaisen poliittisen kentän vaikutuskeinoja?
Toki valtapeliä, kiristystä ja muuta mukilointia on ollut mukana iän kaiken. Mutta huolestuttavaa on se, että nyt se kohdistuu myös kansalaisiin. Kansalle yritetään vakuuttaa, että muita vaihtoehtoja ei ole.
Vaihtoehtoja on kuitenkin aina. Aina on mahdollisuus kääntyä sivistyneen keskustelun ja kompromissien puoleen. Terveiset kolmelle ässälle.
