Kesän riemut alkavat olla takana. Lomat on pidetty, sopeutuminen arkeen käynnissä ja syksy vastaanottoa vailla.

Moni miettii lyhyeltä tuntuvan suven jälkeen, että olisipa meillä ainainen kesä.
Ehkä kannattaa miettiä toisenkin kerran. Päätelmäksi voi tulla, että neljä selvästi toisistaan erottuvaa vuodenaikaa rikastuttavat kummasti elämää.

Tosipaikan tullen harva vaihtaisi Suomen vaihtelevaa ilmastoa vaikka Välimeren rantojen tasaisen varmaan auringonpaahteeseen. Yli kolmesataa aurinkoista päivää vuodessa käy pitemmän päälle yksitoikkoiseksi. Puhumattakaan loppukesän viikkokausien armottomista helteistä, joista selviytyminen ei heikkokuntoisimmilta onnistu.

Syksy on sadonkorjuun aikaa. Osa kesän kypsyttämästä sadosta on jo otettu talteen, mutta vielä on hyvää edessä: pimenevässä illassa puimurin jäljiltä tuoksuva kasteinen viljapelto, puolukkapuuron pehmeä maku, omenpiirakan ja kylmän maidon yhdistelmä, sienikastikkeella peitetyt perunat ja karpalomehun kirpeys.

Otetaan avoimin mielin vastaan se minkä luonto antaa ja nautitaan, vaikka tiedossa olisi viimaa, loskaa, lunta tai pakkasta. Jokainen talvi taittuu aikanaan ja antaa mahdollisuuden uudelle kevään ja kesän ihmeelle. Ruoho on välillä vihreää täälläkin eikä aina vain aidan takana.