Lukeuduin teini-ikäisiin viitisenkymmentä vuotta sitten.

Tuolloin nuoretkin osallistuivat aktiivisesti politiikkaan. Puoluepolitiikka ulottui jokaiselle yhteiskunnan tasolle, myös kouluun.

Pihtiputaan lukion kouluneuvostovaalit käytiin avoimesti poliittisin tunnuksin. Tiedän sen, koska olin ehdolla ja tulin valituksi kouluneuvoston varapuheenjohtajaksi.
Urani vaikein paikka oli puheen pitäminen ruotsiksi Falkenbergissä, olinhan representant för elevrådet.
Puheesta tuli lyhyt ja sisällyksetön. Jos oikein muistan, sanavarasto loppui kesken. Onneksi ruotsinlehtori Leila Ahola pelasti minut pulasta.

Vielä 1970-luvun lopussa lähes jokainen tunnusti niin sanotusti väriä. Osa piti itseään poliittisesti edistyksellisinä, toiset saivat otsaansa taantumuksellisen leiman. Oudoltahan tuo näin jälkeenpäin vaikuttaa.

Maailma on mennyt monessa suhteessa parempaan suuntaan. Myös siinä, että yleisessä keskustelussa, ainakin todistajien läsnäollesssa, arvostetaan vapaata mielipiteenmuodostusta ja yksilön perustelluille kannoille annetaan tilaa.

Ihan varma en ole siitä, toteutuuko sama suvaitsevaisuus vieläkään sosiaalisessa mediassa, koska olen pysynyt siitä vähän entistä etäämmällä.

Luulen, että ylilyöntejä sattuu. Tietokoneen ruudun edessä voi erehtyä luulemaan, että on somessa yksin, jolloin leimakirves heilahtaa helpommin ja eri mieltä olevaa panetellaan mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.
Perjantai-illan tunnekiidossa voi yhdellä harkitsemattomalla enterin painalluksella päästä kokemaan, miltä istuminen oikeussalin syytettyjen penkillä tuntuu.

Entiset nuoret radikaalit ovat alkaneet harmaantuessaan kysellä, miksi nuoriso on passivoitunut, eikä käy taistoon päin luutuneita rakenteita Vanhan valtauksen tarjoaman esimerkin mukaisesti.

Ehkä huoli ei ole ihan aito, koska suurten ikäluokkien edustajat takertuvat tiukasti vallan kahvoihin ja tulppaavat nuorten etenemistä.

Eivät omissa kuplissaan aikaansa viettävät nuoret ole passiivisia. Aktiivisuuden puolesta puhuu se, että nuoret lähtivät ympäri maailmaa liikkeelle vaatimaan toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Lähtökynnys ylittyy, vaikuttamishalua löytyy ja nuoret osaavat esittää asiansa tuoreella tavalla, kunhan aihe koetaan riittävän tärkeäksi.

Ilmastonmuutos on nuorille kohtalonkysymys. Heidän vastuulleen jää kierteen käynnistäneiden edellisten sukupolvien virheiden korjaaminen.