Kouluaikaiset ainekirjoituspaperini näyttävät nyt kummallisilta. Olen kirjoittanut ne siistillä käsialalla. Sitä voinee kutsua kaunokirjotukseksi, ainakin laveasti tulkiten.

Joka tapauksessa aineiden teksti näyttää monta kertaa selvemmältä kuin mitä saisin enää aikaan niillä kirjaimilla, jotka kansakoulussa tuli hienosti opittua.

Siitä palautuikin mieleen kuva komeista koulun täytekynistä, joita kastettiin mustepulloon. Punainen, paksu kynä oli olevinaan julmetun hieno kapistus. Sillä pulpettini arvokkaimmalla aarteella minäpoika vetelin laajasti kaartaen tarinaa ainevihkoon ufoista, Irwin Goodmanista tai mykän filmin sankareista.

Ainakin lukioon asti osasin jonkinlaista kaunokirjoitusta ja luulenpa että vielä intissäkin. Mutta sitten taisi ammatinvalinta koitua kohtaloksi ja käsiala pääsi rappeutumaan.

Toimittajalla kun ei ole aikaa väkertää joka ikistä lainetta ja kiemuraa muistiinpanolehtiöönsä. Siinä pitää vetää kirjaimellisesti mutkat suoriksi.

Joskus haastateltavat kysyvätkin, että saatko sinä tuosta mitään selvää. Totta onkin, ettei muistiinpanoja kannata makuuttaa kovin monta päivää. Muuten voi olla vaikeaa muistella ihan kaikkea ylöspantua. Olen alkanutkin yhä useammin käyttää kännykän mankkaa juttureissulla. Sitten ei varmasti tarvitse arvuutella, mitä toinen sanoi.

Ettei nyt ihan mämmikouraksi luultaisi, niin saan minä melko nättiäkin tekstiä aikaan, jos rauhassa pääsee kirjoittamaan. Mutta se on joko pelkkää tikkukirjanta tai kaunokirjaimia ja tekstausta sekaisin. Tekstaus meinaa näitä toisistaan erillään olevia pikkukirjaimia. Semmoinen outo tyyli on päässyt syntymään huomaamatta vuosien mittaan.

En ole suinkaan ainoa, jonka käsiala on mennyt hunningolle. Siihen ei näköjään tarvita lehtialalle ryhtymistä.

Viskaalit näyttävätkin nostavan kädet pystyyn.Lapset oppivat parin vuoden päästä enää tekstauskirjaimia, jos äidinkielen ja kirjallisuuden opetussuunnitelman perusteita tutkivan työryhmän ehdotus menee läpi. Käsialakirjoitusta ei sen jälkeen opetettaisi.

Vähän haikealta kuulostaa, mutta mikä minä olen valittamaan, kun olen käsialan kauhuesimerkki. Ja tuskinpa tuosta nousee kansanliikettä kaunokirjoitusta puolustamaan.

Ihmiset eivät enää juuri muutenkaan lähettele oikeita kirjeitä, kun tietokoneita alkaa olla joka mökissä. Olen tainnut itse kirjoittaa kirjeen kynällä viimeksi jotain viisitoista vuotta sitten.