Päästä vedettyä Jasmiina Kumpulainen

Itseensä uskominen saa ihmeitä aikaan

Yksi maailman hienoimmista tunteista, mitä voi kokea, on ehdottomasti onnistumisen tunne.

Mikäs sen hienompaa, kun vihdoin pystyy ymmärtämään Tuulen viemää ilman tekstityksiä taikka vaihtamaan autoon öljyt. Tai edes löytämään sen öljysäiliön.
Pieniä juttuja, mutta nekin tekevät iloiseksi.

Onnistumiseen vaaditaan yrittämistä. Se, että jaksaa tehdä töitä onnistumisen eteen vaatii kuitenkin sitä, että uskoo itseensä tarpeeksi.

Itselläni meinasi hieman usko loppua ajokorttia suorittaessani.

En käynyt niin sanotusti perinteistä autokoulua, vaan äitini hankki opetusluvan ja opetti minut ajamaan.
Pikkuveljeni on touhunnut paljon autojen ja muitten pyörällisten moottorivehkeitten parissa. Minä taas en ollut aiemmin istunut auton ratin takana.

Ehkä on parempi, etten mainitse ensimmäisen ajotuntini paikkaa. Joka tapauksessa, istahdin ratin taakse, pistin vasemman jalan kytkimelle ja laitoin ykkösen silmään.
Kaikki sujui loistavasti kunnes äiti käski ottaa jalan pois kytkimeltä.

Ja minähän otin.

Äiti unohti mainita, että jalka tulisi nostaa ylös rauhallisesti. Onhan se tavallaan itsestäänselvyys, mutta ei se ollut ikinä käynyt mielessäni.

Olisi ollut erittäin vakuuttava lähtö esimerkiksi ralleissa, kun auto nytkähti niin äkäisesti, että nurmikkokin lensi sangen komeassa kaaressa. Harmikseni auto kuitenkin sammui siihen paikkaan.

Minä olin vihainen kuin ampiainen, ja äiti nauroi niin, että häneltä meinasi loppua happi.

Kirjaimellisesti.

Taisi jopa olla sama ajotunti, kun sain auton sammumaan yhteen risteykseen niin monta kertaa, että jonoa alkoi kertyä taakse ja kytkin alkoi kärytä.

Voin kertoa, että haisi kuin rankkitynnyri. Siinä vaiheessa kuski vaihtui silmänräpäyksessä.

Inssi meni ensimmäisellä kerralla läpi, ja minulla on ollut ajokortti jo kahden vuoden ajan.

Se kertoo siis siitä, että jaksoin uskoa itseeni ja yrittää, vaikka sitä yrittämistä vaadittiinkin aika paljon. Ja lopulta onnistuin.

On myös tärkeää uskoa muihin. Ystävän tsemppaus tekee ihmeitä: se antaa yllättävän paljon lisää voimia ja motivaatiota.

Joskus tietenkin voi käydä niin, että ihminen uskoo itseensä liikaa, eikä siitä seuraa mitään hyvää. Elävä esimerkki tästä voisi olla nimeltämainitsematon Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

Mutta hei, eikös se mene niin, että poikkeus vahvistaa säännön?

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>