Lukijalta Lukijalta

Kuntatyöntekijöiden työpanos maksimissa

Lähiviikkoina on Lukijalta-palstalla ollut kirjoituksia koskettaen kunta-alan työntekijöitä. Mielenkiinnolla olen lukenut ja tullut siihen tulokseen, että olisi hyvä ottaa asioista selvää. Valtuutettujen olisi hyvä ”jalkautua” työpaikoille katsomaan, missä mennään vuonna 2013.

Uskallan väittää, että kuntapuolella on työntekijöiden työpanos käytössä maksimiteholla. Kuka on hukkua töihin, kuka ei, mutta tyhjäkäyntiä ei ole! Luulisi valtuutetun tietävän, ettei siihen kertakaikkiaan ole varaa nyky-yhteiskunnassa.

Kolmen päivän sairauslomia kyseenalaistettiin. Niitä seurataan kyllä ja toistuviin poissaoloihin puututaan työnantajan taholta herkästi. Lähes aina työntekijä käy sairastuttuaan työterveyshuollossa, mistä saa sairauslomatodistuksen.

Tiesitkö muuten, että näihin kolmen päivän sairauslomiin ei oteta sijaista, ellei ole aivan pakko? Tällaisina päivinä hoidetaan ainoastaan pakolliset perustehtävät, esim. meillä keittiöllä huolehditaan, että jokainen asiakas saa laadukkaan ja hyvän aterian sovittuna aikana. Perussiivoukset yms. siirretään seuraaville päiville.

Avarakatseisuutta hyvät päättäjät, tutustukaa kuntamme eri työpaikkoihin niin kuntapuolen kuin yksityisenkin tarjoamiin.

Lopuksi yhdyn Karri Paanasen sanoihin; Kaikkia meitä tarvitaan!

Aira Kananen

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>