Urheilu Krista Kajuutti

Ploki sai uuden päävalmentajan Jukka Koskisesta

Oriveteläinen pitkän linjan lentopallovalmentaja Jukka Koskinen on valittu LiigaPlokin uudeksi päävalmentajaksi. Koskisen meriittilista SM-kisoissa on kunnioitettavat seitsemän SM-hopeaa ja -pronssia.

— Olen kerennyt tavata LiigaPlokin pelaajat vain kerran aikaisemmin Orivedellä, jossa seurasin peliä katsomosta. On haasteellista tutustua pelaajiin kesken kauden, mutta joukkueen hyvä henki helpottaa, toteaa Koskinen ennen LP-Vampulaa vastaan pelatun pelin alkua.

Plokin puheenjohtaja Raimo Pärnäsen mukaan seuralle kävi onnenpotku, kun Koskinen saatiin mukaan valmennustiimiin.

­­— Kesken kauden liigavalmentajan löytäminen on vaikeaa, joten olimme erittäin onnekkaita. Uskon, että joukkueemme kääntyy menestyksen tielle vaikeuksien jälkeen.

Vielä lauantai-illan pelissä menestys jäi kuitenkin saamatta. Pelin ratkaisuhetket koettiin kolmannessa erässä, kun Ploki johti mukavat 21-13. Vampula kuitenkin piti hermonsa ja rynni ohi voittaen erän lopulta pistein 23-25.

Neljännessä erässä kotijoukkue sisuuntui ja tasainen työ johti erävoittoon. Viimeisessä erässä vieraat olivat jälleen piirun verran vahvempia. Peli päättyi lopulta Vampulan voittoon numeroin 2-3 (26-28, 25-21, 23-25, 25-18, 12-15).

Jukka Koskinen kommentoi pelin olleen tasainen, jolloin jokin osa-alue toimii välillä hyvin ja välillä huonosti.

— Pelasimme tilastollisesti paremmin kuin LP Vampula, mutta pelimme oli vuoristorataa. Nyt harjoitellaan aktiivisesti vielä ennen joulua, koska meillä on peli heti joulupyhien jälkeen MesToa vastaan, toteaa Koskinen.

Lisäksi Ploki kohtaa ensi lauantaina Salossa sarjajohtaja Viestin.

Koskisen mukaan joukkueen tavoite on vastoinkäymisistä huolimatta edelleen pudotuspelipaikka.

— Plokissa on paljon potentiaalia, vaikka materiaali on hieman kapea. Joukkueessa on nuoria pelaajia, joita haluan auttaa eteenpäin yksilöinä joka osa-alueella.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>