Uutiset Juha Kivinen

Pukille touhukkaita apureita tonttukoulusta

Mistään maailmasta ei saa parempaa tonttuainesta kuin Suomesta, onhan Joulupukkikin suomalainen. Joulupukin osoite on 99999 Korvatunturi. Mainittakoon tuo siltä varalta, että joltakin on jäänyt Joulupukin kirje lähettämättä.

Kiirettä on piisannut taas Joulupukilla itselläänkin, ja niinpä hän on joutunut pyytämään apua taitaviksi tiedetyiltä oppilaitoksilta, kuten Viitaseudun opistolta.

Miia Hiironen sai puhelun Korvatunturilta, mikä oli niin suuri yllätys, että Miia luuli sitä ensin pilapuheluksi. Joulupukki pyysi kansalaisopistoa panemaan pystyyn tonttukoulun Pihtiputaalle ja kysyi Miiaa sinne rehtoriksi.

— Kylmät väreet menivät selkäpiissä, kun tajusin, että siellähän onkin itse Joulupukki! Niin paljon on kilttejä lapsia, ettei hän ennätä jakamaan kaikkia lahjoja, joten voisitteko te toimia Joulupukin virallisina apulaisina? Miia kysyi tonttukouluun ilmoittautuneilta.

Lapsiahan ei tarvinnut kahdesti pyytää. Ei muuta kuin tonttulakit päähän ja oppimaan. Miia Hiironen selvitti heti alkuun, että tonttuja on kahdenlaisia.

Vaklaajatonttujen lakissa ei ole kulkusta, vaan tupsu. Se johtuu siitä, että kulkusen kilinä paljastaisi tontun, kun se käy vakoilemassa lasten kiltteysastetta. Tarkkailijatontut voivat liikkua vähemmän salaisesti, joten he voivat pitää kulkusta lakissaan.

Miia opasti tonttukoululaisia, että jos kaveri on ollut tuhma tai hän on kiusannut jotakin, kaveria voi aina muistuttaa siitä, ettei tuhmille jaeta lahjoja jouluna.

Tonttukoulu aloitettiin käymällä läpi hiiviskelyn alkeita ja opettelemalla sieppaamaan Joulupukin kirje pöydänreunalta. Sen jälkeen hiivittiin yläasteen kotitalousluokkaan leipomaan piparkakkuja kotitaloustonttu Pauliina Koiviston johdolla. Lopuksi askarreltiin rannekoruja.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>