Uutiset Niina Luomala

Tylsyyden sietäminen on heikentynyt

Viime viikko oli neljästoista valtakunnallinen ehkäisevän päihdetyön viikko. Nuorisotalo Kulmassa päihdeviikko näkyi teemapäivänä, jossa mietittiin, millaista on hyvä elämä ilman päihteitä.

Päihdetyöntekijä Tuula Mäntylä, etsivä nuorisotyöntekijä Henna Pulkkinen, sosiaaliohjaaja Hanna Anttila ja nuorisotyöntekijä Marjut Varis viettivät perjantaipäivän nuorisotiloissa.

Tuula Mäntylän työssä teema on ollut esillä päivittäisellä vastaanotolla ja kuukausittain kokoontuvassa päihderyhmässä, jossa mietittiin tällä viikolla millaista ehkäisevän päihdetyön olisi pitänyt ryhmän jäsenten nuoruudessa olla.

— Sitä ei välttämättä käsitetä, että ehkäisevän päihdetyön tulokset näkyvät sitten vasta kymmenien vuosien päästä, Mäntylä huomauttaa.

— Eläkeläisten päihdeongelmat lisääntyvät. Erityisen vaarallista siitä tekee se, että on monenlaisia lääkityksiä.

— Nykyään nuoret elävät enemmän tässä hetkessä, Henna Pulkkinen toteaa. Esimerkiksi kiinnijäämistä ei ehkä pelätä samalla tavalla kuin ennen.

Yksi huomattava ilmiö on nykypäivän elämyshakuisuus.

— Aina pitää olla jotain kivaa ja jotain ekstratekemistä. Tylsyyden sietäminen on jopa meillä aikuisilla jotenkin heikentynyt, nuorisotyöntekijä Marjut Varis sanoo.

— Moni aikuinenkin tuo esiin, ettei oma elämä ole riittävän mielenkiintosta, Tuula Mäntylä komppaa. Tavallinen ei tullu riittävän millään elämänalueella, vaan kaiken on oltava ekstraa, superia, luksusta ja ainutlaatuista.

— Vaikka rauhassa oleminen on juuri sitä, mitä moni nuori tarvitsisi, Marjut Varis toteaa.
Kodin esimerkin roolia päihdekasvatuksessa ei voi korostaa liikaa.

— Vaikkei kotona päihdeongelmia olisikaan niin se, miten päihteisiin suhtaudutaan vaikuttaa, Henna Pulkkinen sanoo.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>