Säästämiseen makuun päässeet päättäjät eivät ilmeisesti ymmärrä, kuinka monia miljardeja kovalla työllä ja vaivalla rakennettujen liikenneväylien rapistuminen tulee lopulta yhteiskunnalle maksamaan.

Samaan aikaan, kun päättäjät vannovat uuden tekniikan nimiin ja rahahanat ICT-kirjainyhdistelmän alla markkinoituihin epämääräisiin hankkeisiin ovat auki, maantiet kuoppaantuvat muutamia pääväyliä lukuunottamatta vauhdilla, jolla liikennöinti niillä hankaloituu.

Liikenteen määrärahat eivät ole tasolla, jolla teiden kunto säilyy ja murenevien maantiesiltojen vaatimat korjaukset pystytään tekemään ajoissa.

Osa rautateistä maatuu pian läpiajamattomaan kuntoon, kun eduskunta siirtää kunnostusrahoja syksy syksyltä lisäbudjetista seuraavaan.

Olisi ollut mielenkiintoista kuulla, millaista keskustelua käytiin kahdeksankymmenen englantilaisen rautatieharrastajan välillä, kun he risteilivät vanhalla junakalustolla pitkin Suomen hiljaisia rataosuuksia.

Ikkunoista avautui näkymä hiljenevän maaseudun sinänsä kauniisiin maisemiin ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta rönttäkuntoon päässeisiin asemarakennuksiin.

Perjantaina ohjelmassa oli matka Suolahdesta Iisalmeen halkokäyttöisen Heikki-nimisen höyryveturin vetämien vaunujen kyydissä. Iltapäivän aikana juna ohitti Pihtiputaan vanhan, yksityisomistukseen siirtyneen asemarakennuksen.

Maan rautatiestön vetovoimasta kertoo jotain se, että brittituristit olivat valmiit maksamaan viikon matkastaan lentoineen, majoituksineen ja junakyyteineen 2500 euroa.
Suomi ei voi maantieteelleen mitään. Meillä asutaan harvassa. Tavaroiden ja ihmisten liikkumiseen tarvitaan kunnossa olevia teitä, maantiesiltoja, rautateitä ja toimivia sisämaan lentokenttiä. Talous ei nouse, jos liikenne ei toimi.

Meillä ei ole varaa jättää liikenneväyliä satunnaisten matkailijaryhmien hämmästelyn kohteiksi.