Uutiset Ylläpito

Karhun saa kaataa vasta ylijohtajan luvalla

Kinnulan metsästäjät kokoontuivat perjantaina Parlamenttiin karhunmetsästyspalaveriin. Siellä laadittiin säännöt ja sovittiin käytännön asioista, jotka liittyvät karhunmetsästykseen. Karhunmetsästysaika alkaa 20. elokuuta ja päättyy 31. lokakuuta.

Harri Kinnunen Kinnulan Erämiehistä teki hakemuksen Riistakeskukselle kahdesta karhunkaatoluvasta. Yksi lupa tuli, ja näin ollen karhunmetsästyksen ylijohtajana toimii Harri Kinnunen.

Heti palaverin alussa painotettiin, että karhun saa kaataa vasta, kun on saanut luvan ylijohtajalta. Kun tilanne on päällä, täytyy soittaa Kinnuselle ennen kuin antaa pamahtaa.

Keskustelua syntyi siitä, kuinka metsästys toteutetaan. Vaihtoehdoiksi nousivat seurakohtainen metsästys, yhteismetsästys ja havaintoon pohjautuva yhteismetsästys.

— Ei siitä tule mitään, jos seurakohtaisesti aletaan metsästää. Yhdessä pitää metsälle päästä, kuului yleisöstä.

Yhteismetsästyksestä oltiin yhtä mieltä, jolloin esille nousi metsästysoikeuteen liittyvät asiat. Yhteismetsästys onnistuu, kunhan seurat sopivat, että niiden maille saa tulla myös toisen seuran jäsenet.

Tästä asiasta ja sen toteuttamisesta käytiin kiivastakin mielipiteiden vaihtoa.

Lopulta päädyttiin siihen, että kukin metsästysseura pitää kokouksen tai sen puheenjohtaja käy johtokunnan läpi ja myöntää luvan siihen, että myös muiden seurojen jäsenet saavat metsästää heidän alueellaan. Lupa on mieluusti oltava kirjallisena.

Lisäksi sovittiin, että aluksi vain paikalliset miehet ja koirat yrittävät saada karhun kaadettua. Jos tämä ei kuitenkaan onnistu, lokakuun alusta alkaen myös ulkopaikkakuntalaiset saavat osallistua jahtiin. Kun metsästysasioissa oli päästy yhteisymmärrykseen, tuli esille saaliinjako.

— Eikös lihat kuulu kaikille, kuului ehdotus.

Se ei kuitenkaan saanut kannatusta. Kallo, siitinluu ja karva kuuluvat ampujalle ja päätettiin, että lihat jaetaan kaatohetkellä metsällä olevien kesken. Lisäksi järjestetään peijaiset.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>